maanantai 27. heinäkuuta 2009

New Wave Jurmala

Olimme sitten kuitenkin vielä tänään aamulla Cinevilla-harjoitushallissa, jossa jokainen harjoitteli kolmannen kilpailupäivän kappaletta. Harjoitukset menivät mielestäni hyvin, mutta pitänee vielä tsekata video. Harjoitusten jälkeen oli erittäin harvinainen tauko kuuteen saakka. Kävimme Nadjan kanssa uimassa ja painuin itse sen jälkeen päiväunille Nadjan jäädessä lokoilemaan rannalle. Jurmalan ranta on kyllä aivan upea, vaikka en olekaan nähnyt siitä kuin vasta n. kilometrin pätkän. Auringonlaskun seuraaminen rannalla on ollut yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista täällä.

Kuudelta meillä alkoi ensimmäiset harjoitukset Dzintara-hallissa, jossa kävimme läpi ensimmäisen päivän kappaleet. Itselläni ei tietenkään ollut vielä oikeaa nauhaa, mutta sain kuitenkin laulaa pianon kanssa biisin läpi. Lopuksi kävimme läpi huomenna esitettävän sisääntulon lippujen kanssa sekä Jurmala-kappaleen. Harjoitusten jälkeen meidät käskettiin saman tien nukkumaan. Kovin moni ei näyttänyt noudattavan käskyä. Kävimme itse hakemassa vähän evästä läheisestä kioskista.

Kaikkein huonoimmat fiilikset kaikesta sählingistä ja muusta ikävästä on nyt ohi ja aion yrittää parhaani nykyisten biisien kanssa. Esiintyminenkin on mielestäni tullut varmemmaksi ja käsiliikkeet sen kuin yltyvät täkäläiseen tapaan. Täytyypä vielä mainita, että tänään jopa hotellin ruoka oli melkein kohdallaan, kun päivällisellä tarjoiltiin kalaa ja ratatouillea.

-Ville

P.S. jättäkääpä kommentteja, jos tulee lisää kysymyksiä mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti