Musiikin sisältövalmennus

Osallistuin keskiviikkona Tamara Gal-Onin artistivalmennukseen. Koulutus oli vähän samankaltainen kuin Complete Vocal Technique -kursseihin sisältyvä ambitions-päivä. Tamara oli hyvä valmentaja ja sain taas vähän potkua saattaa joitain asioita eteenpäin. Olen osallistunut vastaaviin koulutuksiin aina silloin tällöin ja niistä on aina jäänyt hyvä maku. Jäin kuitenkin pohtimaan erästä asiaa. Tällaisissa ja mm. Teoston ja Elvis ry:n järjestämissä musiikkibisnekseen keskittyvissä koulutuksissa huomio keskittyy melkein aina vain tulonhankintaan ja markkinoiden rakenteisiin. Kuinka ansaitsen rahaa sillä, mitä teen?

Mutta missä on sisältöön keskittynyt koulutus?! Jos on visio siitä, millainen taiteilija ja muusikko haluaisi olla, mutta todellisuus ei vielä kohtaa sitä, mitä hyötyä on tehostaa sen markkinointia tai muuten pyrkiä edistämään uraansa ilman tarpeeksi laadukasta sisältöä? Tai jos sitä selkeää visiota ei vielä ole? Toki kaikki tekijät kehittyvät työtä tekemällä, mutta oikeanlaisella valmennuksella kehitystä voisi edistää.

Ymmärrän, että taiteellisiin sisältöihin keskittyvä koulutus voi tuntua henkilökohtaiselta ja pelottaa joitain tekijöitä. Mutta ei se itsensä myyminenkään yleensä kovin hauskaa ole. Minkälaista opetus sitten olisi? Mielestäni opettajan (tai pikemminkin valmentajan) olisi tärkeää kysyä oikeita kysymyksiä ja esittää vaihtoehtoja. Tärkeää ja ehkä vaikeinta on kuitenkin olla arvottamatta eri vaihtoehtoja ja jättää vastuu päätöksistä yksinomaan taiteilijalle. Kuulisin mielelläni ajatuksia siitä, onko taiteelliselle sisältövalmentamiselle tarvetta ja millaista se voisi olla.

Suomessa ei ole tällä hetkellä populaarimusiikin taiteilijakoulutusta lainkaan. Sibelius-Akatemiassa voi opiskella kyllä muita tyylilajeja. Ammattikorkeakoulut taas kouluttavat nimensä mukaisesti ammattiin, musiikin käsityöläisiä. Britanniassa monet uudet ja arvostetut pop-artistit ovat opiskelleet musiikkia yliopistossa, esim. James Blake Lontoon Goldsmithsissa. Olisiko todennäköisesti toteutuva Taideyliopisto mahdollisuus perustaa Suomeenkin populaarimusiikin taiteilijakoulutus?

-Ville

P.S. Yritän kerätä seuraavaa ja ehkä tuleviakin blogikirjoituksia varten laulutekniikkaa ja -ilmaisua koskevia kysymyksiä, joihin yritän sitten parhaani mukaan vastata. Kysymykset voivat koskea myös yksittäisiä tapauksia. Mitä kinkkisempi kysymys, sitä parempi.

Kuka tahansa voi oppia!

Jotkut asiat ovat joskus itselle niin itsestään selviä, että sitä hämmästyy kohdatessaan jonkun, joka ajattelee eri tavalla. Yksi tällainen itselleni itsestään selvä asia on usko siihen, että kuka tahansa pystyy oppimaan melkein mitä vain, jos vain haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Ja laulamisessa monet asiat eivät ole edes yhtään vaikeita. Uuden asian oppiminen ei useinkaan vaadi monia vuosia tai edes kuukausia - sen voi oppia puolessa tunnissa ja sisäistää lihasmuistiin joidenkin tuntien harjoittelulla.

Aina välillä opetustilanteessa käy niin, että laulaja on täysin hämmästynyt pystyessään laulamaan jonkin hyvin vaikeaksi kuvittelemansa asian. Viime viikolla opetin erästä laulajaa, jolla oli ollut hankaluuksia yhden korkean äänen - H2:n kanssa. Aloitimme harjoittelemalla tukea kiinnittäen huomiota erityisesti alavatsan hitaaseen sisään vetämiseen jokaisella äänellä ja koko fraasin ajan. Puolen tunnin jälkeen korkea ääni tuli jo ihan helposti. Laulaja oli hämmästynyt, ja itse yllätyin tästä hämmästyksestä.

Jostain syystä useimmiten hämmästyneimpiä omista kyvyistään ja uusien asioiden helppoudesta ovat sellaiset laulajat, jotka ovat käyneet aiemmin laulutunneilla muualla. Eikö tämä ollutkaan vaikeampaa? Päinvastaisetkin tilanteet ovat hauskoja. Joskus aloitteleva laulaja on valinnut vaikean kappaleen (esim. Beyoncén esittämä Halo). Olemme ilman sen kummempaa pohtimista lähteneet suoraan harjoittelemaan kappaletta. Vasta kun laulu on harjoittelun myötä sujunut, olen saattanut paljastaa, että oikeastaan kappale on aika haastava.

Vähän samasta aiheesta: Näin pätkän TV:n Prisma-tiedeohjelmasta, jossa puhui "rytmikuuro" nainen. Nainen perusteli rytmikuurouttaan eri tavoin ja kertoi, kuinka se oli hankaloittanut elämää erilaisissa tilanteissa. Itse hämmästyin insertin lopussa, kuinka hän tanssi paritanssia partnerinsa kanssa pitäen rytmin pääsääntöisesti ihan hyvin. En tunne tapausta enkä rytmikuuroudesta tehtyä tutkimusta sen enempää, mutta väistämättä tulee mieleen, että "rytmikuurouden" syy voisi olla myös psykologinen.

Jos rytmiikkataidot eivät ole lapsena samalla tasolla muiden kanssa, joku voi helposti luovuttaa ja jättäytyä sivuun kaikkea rytmiikkaa käsittelevästä ja ikään kuin blokata koko asian. Silloin taidot eivät pääse juuri kehittymään ja jäävät alkeellisiksi. Tämän kaltaisia tarinoita olen kuullut "sävelkuuroksi" tai laulutaidottomaksi itsensä luokittelevilta ihmisiltä. Usein heidät on tyrmätty kouluaikana ihan tavallisessa musiikinopetuksessa ja sen jälkeen suu on pysynyt kiinni. Onneksi nykyajan musiikinopettajat ovat valistuneempia, kuten opin Koulujen musiikinopettajien syyspäivillä Orivedellä, jossa kävin pitämässä työpajan CVT:n hyödyntämisestä koulun laulunopetuksessa. Yritän kirjoittaa siitä pian lisää.

Jos olet edelleen skeptinen sen suhteen, että kuka tahansa voi oppia mitä vaan (kuten laulamaan), ja uskot että joku huippumuusikko, -taiteilija tai -urheilija on vain erityisen lahjakas ja saanut hyvät geenit, suosittelen tutustumaan Dadiv Shenkin Genius in all of us -kirjaan. Viihdyttävä ja selkeä kirja kumosi tieteellisin perustein vanhoja käsityksiä geenien ylikorostuneesta merkityksestä ihmisen elämään ja saavutuksiin.


-Ville