Palautteesta - haluamisesta, antamisesta ja saamisesta

Muistan erään tapauksen CVI:n opintojeni alkupuolelta. Olisin kaivannut enemmän kritiikkiä laulustani ja toin asian esiin palautekeskustelussa. Opettaja sanoi miettivänsä asiaa ja keskustelevansa siitä muiden opettajien kanssa. Seuraavassa palautekeskustelussa hän kertoi, etteivät he aikoneet muuttaa arviointitapaansa minun kohdallani. Opettaja myös perusteli asian niin hyvin, että muutin mieleni enkä enää kaivannutkaan niin tiukkaa kritiikkiä. Mielestäni oli tärkeää, että minua kuunneltiin ja asiasta oikeasti keskusteltiin eikä vain enempää miettimättä pidetty kiinni omista näkemyksistä.

Hieman toisenlainen palautekokemus minulla on Sibelius-Akatemiasta. Nykyään palautetta pyydetään systemaattisesti, mutta muutama vuosi sitten antaessani kritiikkiä eräästä kurssista opettaja vain syytti minua huonosta asenteesta. Myös osastonjohtaja asettui puolustamaan opettajaa ja vähätteli kokemustani. Tämä on sinänsä outoa, koska enhän olisi vaivautunut antamaan pyytämättä palautetta vain lievästi huonoksi kokemastani opetuksesta. Kukaan ei ajatellut, että ehkä palautteeni olisi ollut mahdollisuus opetuksen kehittämiseen.

Vaikka Sibelius-Akatemiassa nykyään pyydetäänkin palautetta lähes kaikista kursseista järjestelmällisesti, ei sen antaminen inspiroi kovin monia. Palautteenantoprosentti taitaa olla noin parinkymmenen paikkeilla, ainakin niillä kursseilla, joille viimeksi osallistuin. Miksei palautetta sitten anneta? Uskoisin, että syynä on ettei opiskelijoille välity kovin vahva viesti siitä, että sitä oikeasti haluttaisiin tai että se voisi oikeasti vaikuttaa johonkin. Nyt annetut palautteet vaikuttavat vain katoavan jonnekin mustaan aukkoon. Kukaan ei edes kiitä palautteen antamisesta.

Miten opiskelijoita voisi sitten kannustaa antamaan palautetta? Ensiksi sitä tulisi aidosti haluta ja ymmärtää sen rooli oman opetustaitonsa kehittäjänä. Olisi hienoa, jos opettaja vaivautuisi tekemään jonkinlaisen yhteenvedon annetusta palautteesta sekä vastaamaan esiin nousseisiin seikkoihin. Vielä parempi olisi, jos opetusmenetelmistä pyydettäisiin aktiivisesti palautetta jo kurssin aikana. Aina voi olla joitain pieniäkin asioita, joita opettaja ei ole vain tajunnut ottaa huomioon ja joiden muuttaminen voisi parantaa opetusta huomattavastikin.

Opetan tällä viikolla CVT-kesäkurssilla. Halusin painottaa opetusta ajallisesti hieman enemmän yksityiskohtaisen tekniikkaopetuksen suuntaan. Henkilökohtaisen opetuksen määrä mestarikurssiosuudella on siis siksi hieman lyhyempi kuin muuten olisi. Käymme kutakin käsiteltävää tekniikkaa läpi niin, että jokainen pääsee kokeilemaan kaikkea henkilökohtaisesti ja etsimään yhteistyössä minun ja muun ryhmän kanssa itselleen parhaat mahdolliset työvälineet uuden tekniikan oppimiseksi. Kysyin tästä työskentelytavasta palautetta saman tien siksi, että se poikkesi hieman aiemmista kursseistani ja minun olisi ollut vielä mahdollista muuttaa tulevien päivien aikataulua osallistujien niin toivoessa. Työtapa sai ilokseni kuitenkin hyvän vastaanoton. Ei ilokseni siksi, että se helpottaisi välttämättä työtäni erityisesti, mutta siksi että kurssilaiset mahdollisesti saavat kurssista irti vielä enemmän. Ajattelenkin, että palaute on minulle saajana vähän kuin lahja, ei mikään pakkopulla. Sen avulla pystyn tarkastelemaan opetustani kriittisesti ja kehittymään edelleen.

Kirjoittanen palautteesta lisää myöhemmin. Varsinkin laulun kurssitutkintojen palautteet ovat usein mitä eriskummallisempia ja absurdeja tilaisuuksia. Jakakaapa muuten, jos teillä on hyviä tarinoita niihin liittyen. Tai muuten, jos palautteenne on otettu hyvin tai huonosti vastaan.

-Ville
www.laulunopetus.fi

Laulunopettajan pedagoginen ajattelu

Tällä otsikolla - tai oikeammin englanniksi Voice Teacher's Pedagogical Thinking - pidän tunnin mittaisen workshopin kansainvälisessä Pevoc-äänikonferenssissa Marseillessa tämän vuoden elo-syyskuussa. Käsittelin aihetta aiemmin keväällä teemaseminaarityössäni ja siitä inspiroituneena lähetin ehdotuksen workshopista viime tipassa konferenssin järjestelytoimikunnalle. Olinkin iloisesti yllättänyt, kun jokin aika sitten kuulin, että ehdotukseni oli hyväksytty. Ehdotin aihetta siksi, että nähdäkseni alan konferensseissa käsitelllään harvoin pedagogiikkaa ja sitä ohjaavia arvoja. Näin ainakin viimevuotisen Lontoon Choice For Voice -konferenssiin osallistumiseni sekä aikaisempien konferenssien ohjelmien perusteella. Usein laulupedagogit tyytyivät kuvailemaan opetustaan vähän eri näkökulmista, joku esimerkiksi tulkinnan, toinen tekniikan.

Tutkin teemaseminaarityössäni CVT:n kehittäjän Cathrine Sadolinin pedagogista ajattelua Pertti Kansasen Pedagogisen ajattelun tasomallin pohjalta. Kansasen malli tuntui kiinnostavalta ja toimi hyvin viitekehyksenä Sadolinin haastattelun analysoinnissa. Karkeasti yksinkertaistettuna Kansasen malli jakaa opettajan pedagogisen ajattelun kolmeen tasoon: Toimintataso sisältää itse opetustapahtuman, objektiteoriataso sisältää opettajan teoreettisen tiedon ja käyttöteorian, ja metateoriataso sisältää opettajan arvot. Nämä kolme tasoa ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa.

Pedagogisen ajattelun tasomalli antaa mahdollisuuden tarkastella, onko eri tasojen ajattelu keskenään loogista. Se auttaa myös hahmottamaan, minkälaista arvomaailmaa opettajan toimintatason ajattelu kuvastaa. Annan esimerkin epäloogisuudesta. Osallistuin viime kesänä Estill-laulukurssille, jonka opettajat kertoivat, että kyseisessä menetelmässä on tärkeää kaikkien laulutapojen tasavertaisuus ja se, että menetelmä ei ota kantaa makuasioihin. Siis sama ajatus kuin Complete Vocal Techniquessa. Itse opetustilanteessa tämä kuitenkin unohtui niin, että opettaja sanoi laulajalle tyyliin "Et halua kuulostaa tässä tältä" tai "Tällä tavalla ei kannata laulaa tässä tyylissä". Tiedän, että on erittäin helppoa päätyä sanomaan tähän tapaan oma mielipiteensä siitä, minkälaisia taiteellisia ratkaisuja oppilaan tulisi tehdä. Opettajan täytyy kuitenkin valita sanansa tarkasti, mikäli haluaa oikeasti edistää eri äänenkäyttötapojen tasa-arvoa.

Käsitykseni on, että eri alojen opettajaksi opiskelevat usein kaipaisivat erityisesti opetusharjoitteluista ja didaktiikkaopinnoista enemmän ohjeita käytännön toimintaan. Kyse saattaa olla niinkin yksinkertaisesta asista, kuin että miten muotoilla retorisesti jokin asia tai millä keinoin ylläpitää työrauha koululuokassa. Luulen, että Complete Vocal Instituten laulunopettajakurssilla opiskelleet ovat olleet tyytyväisiä juuri siksi, että näitä paljon kaivattuja työkaluja on ollut tarjolla. Mielestäni on hyvä kuitenkin huomioida, että kaikki tällaiset toimintatavat kuvastavat toisaalta myös opetuksen taustalla vaikuttavia arvoja. Mikäli opiskelija ottaa ne käyttöön sellaisenaan, voi hänen ajatella samalla omaksuvan niihin sisältyvät arvot. Opettajaopiskelijoiden opettajien tulisikin tiedostaa tämä ja edistää arvojen läpinäkyvyyttä tuomalla asia esiin ja edistämällä siitä käytävää dialogia.

Pedagogisen ajattelun tasomalli ja sen soveltaminen Cathrine Sadolinin pedagogisen ajattelun tutkimisessa auttoi minua jäsentämään myös omaa ajatteluani. Se sai minut pohtimaan erityisesti arvojen suhdetta menetelmiin ja itse toimintaan. On varmaan mahdotonta, että kenenkään opettajan opetus olisi täysin johdonmukaista, mutta omaa ajatteluaan ja opetustoimintaansa tutkimalla sitä voi uskoakseni johdonmukaistaa. Hyvä työkalu voi olla esimerkiksi oman opetuksensa videoiminen. Tai vielä rakentavampaa voisi olla työskentely yhdessä luotetun kollegan kanssa niin, että molemmat seuraavat silloin tällöin toistensa opetusta ja arvioivat tätä yhdessä.


-Ville
www.laulunopetus.fi