sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

New Wave Jurmala

Hei täältä vielä hetki sitten aurinkoisesta Jurmalasta. Nyt sataa ja paljon. Lento Riikaan meni erittäin sujuvasti ja joutuisasti. Heti lentokentällä oli Venäjän musiikki-tv:n haastattelija kysymässä tiukkoja kysymyksiä eli kansainvälinen maine, täältä tullaan!

Monet asiat täällä ovat näin suomalaisesta näkökulmasta hieman kummallisia. Esimerkiksi yksi setä päättää koko show'sta. Stylistit tulevat koiranpentuina esittelemään kilpailijoiden vaatteita ja tämä setä sitten sanoo mitä pitää muuttaa. Harjoitukset koostuvat lähinnä sedän tiukoista kommenteista, jotka kaikki ovat aina tärkeitä. Tyyppi puhuu kyllä asiaa, mutta ehkä hieman vähemmällä lörpötyksellä ehtisi laulamaankin enemmän. Harjoituksista ei saa olla poissa missään vaiheessa - paitsi kurkkutohtorin tsekissä, joka käski minun pestä nenäni merivedellä :D Tänään kävin myös laulamassa pari pätkää joihinkin yhteislauluihin. Toinen oli venäjäksi ja kertoi joistain puista. Meitä kiellettiin myös kävelemästä harjoituspaikalta hotellille 200 m sateessa, koska kurkku voi tulla kipeäksi. Lämpöasteita oli ainakin 25°C. No, käveltiin kuitenkin. Luvattiin kuitenkin tulla autolla takaisin.

Huomenna pitäisi käydä ennen treenejä Riikassa ottamassa mittoja esiintymisvaatteita varten. Odottelen myös loppujen taustanauhojen valmistumista, jotta pääsen treenamaan biisejä kunnolla. Toisaalta oli ihan hyvä, etten joutunut piinapenkkiin ihan heti.

Lisää päivitystä pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti