Complete Vocal Technique kehittyy

Mielestäni yksi CVT:n hienoista puolista on se, että meitä opettajia kannustetaan antamaan kritiikkiä ja kyseenalaistamaan jo opiskelujen aikana. Cathrine Sadolin on avoin ja hyvin vastaanottavainen uusille, kyseenalaistavillekin ideoille, mikä on nähdäkseni elinehto CVT:n kehittymiselle entistä paremmaksi laulunopetuksen työvälineeksi. Complete Vocal Technique ei ole siis kiveen kirjoitettu, vaan me opettajat yhdessä pyrimme tekemään siitä koko ajan paremman ja selkeämmän työvälineen laulunopiskeluun.

Kävin viime viikonloppuna Kööpenhaminassa, jossa tapasimme sekä teimme ääni- ja EGG-nauhoituksia Cathrinen ja ruotsalaisen kollegani Annika Holmbergin kanssa. Olemme Annikan kanssa viettäneet jo pitkään mutta erityisesti viimeisen vuoden aikana paljon aikaa laulunopetuksen ja sen tekniikan kehittämisen parissa. Törmäsimme aina uudelleen muutamaan seikkaan, jotka olisivat voineet olla selkeämpiä ja tarkempia. Kehittelimme ajatuksiamme ja hahmottelimme ratkaisuja eteenpäin ja esittelimme niitä Cathrinelle viime syksynä. Viime viikon tapaaminen oli jatkoa tälle.

En voi vielä paljastaa, mitkä yksityiskohdat CVT:ssa tulevat mahdollisesti tarkentumaan, koska joudumme pohtimaan vielä eri asioiden kategorisointia. Osallistun Kööpenhaminassa update-seminaariin parin kuukauden päästä, jota ennen ja jonka aikana käsittelemme asiaa vielä lisää. Sitten voin toivoakseni kertoa enemmän. Ajattelin kuitenkin paljastaa joitain osa-alueita, mihin uusista päivityksistä on apua. Vaikka pohdimmekin vielä teknisiä termejä, aiheiden pedagogiset sovellukset ovat selkeitä ja ahkerassa käytössä opetuksessani.

Uudet opetustavat ja -välineet ovat hyödyksi mm. seuraavissa tilanteissa:

- Vaihdokset moodien välillä tuntuvat hankalilta ja ääni breikkaa

- metallisissa moodeissa tuntuu olevan raja, mitä ylemmäksi ei pääse

- metalliset moodit tuntuvat raskailta tuottaa tai ovat liian voimakkaita haluttuun ilmaisuun tai

- ääni on liian kevyt metallisissakin moodeissa

- neutral-moodi vaatii ilmaisua ajatellen liian vähän vaivaa

- alaääniin tarvitaan lisää voimaa

- laulajasta tuntuu, että hänellä on useampi eri tapa tuottaa tiettyä moodia

- laulaja haluaisi ilmaa tai käheyttä metallisiin soundeihin

Eli saumattoman dynamiikan hallinnan lisäksi voimme työskennellä uusien työvälineiden avulla vielä paremmin palvellen laulajan ilmaisua. Toki CVT-opettajat ovat pystyneet auttamaan yllä kuvattujen haasteiden kanssa erinomaisesti jo aiemmin. Uskon, että Cathrinen kanssa yhteistyössä tekemämme kehitystyön ansiosta laulajat voivat saavuttaa tuloksia vielä entistä vaivattovammin.

-Ville

www.laulunopetus.fi

P.S. Yllä on muuten oiva esimerkki siitä, mitä kaikkea muuta kuin opetusta laulunopettajan työhön voi kuulua. Kaiken keskustelun ja pohtimisen lisäksi olemme Annikan kanssa muun muassa kahlanneet kanssa läpi lukuisia tieteellisiä ja ei-tieteellisiä artikkeleita sekä analysoineet ääninäytteitä.

CVT & EVTS - Mitä yhteistä, mitä eroja?

Käsittelen tässä kirjoituksessa CVT:n ja EVTS:n (tai Estill tai EVT, en ole oikein saanut selville, onko jokin lyhenne "virallinen") yhtäläisyyksiä ja eroja. CVT on minulle toki tutumpi, sillä olen opiskellut sitä pitkään ja olen mukana sen tutkimus- ja kehitystyössä. EVTS:iin olen ensimmäisen kerran tutustunut osana CVT-opettajaopintoja (opintoihin kuuluu kolmen eri opetussuunnan tai -tyylin luennot, jotka saimme ryhmässä päättää). Kävin myöhemmin viisipäiväisen kurssin, jonka jälkeen olen kuunnellut parin eri opettajan luennot aiheesta ja osallistunut opetukseen sekä aktiivina että kuuntelijana. Olen myös perehtynyt EVTS:n työkirjoihin.

Tekniikoissa on paljon samaa, esimerkiksi pyrkimys perustaa laulunopetus anatomiaan ja fysiologiaan. Vaikka EVTS:ssä ei puhuta tuesta, erityisesti torsoankkurointiharjoitukset muistuttavat CVT:n tukiharjoituksia. Molemmissa on myös periaatteessa pyrkimys siihen, että laulajat saavat itse tehdä taiteelliset valintansa. Tämän periaatteen toteutumisesta ja ongelmista olen kirjoittanut aiemmin. EVTS:n työkirjoissa on myös monia samoja harjoituksia kuin CVT-kirjassa. Esimerkiksi CVT:n Overdriven purenta on osa EVTS:n Belting-äänenlaadun reseptiä. Uskoisin, että monet yhtäläisyydet merkitsevät sitä, että näistä harjoituksista on todellista hyötyä. Eri harjoitusten painotus toki vaihtelee. CVT- ja EVTS-opettajia näyttäisi yhdistävän laulamiseen liittyvän anatomian tuntemus ja useimpia kiinnostus alan tutkimukseen (tosin Marseillen Pevoc-konferenssiin osallistui vain pari EVTS-opettajaa ja lähes 20 CVT-opettajaa).

Jotkut ovat muuten esittäneet, että Cathrine Sadolin olisi ollut Jo Estillin oppilaana ja kopioinut monia asioita EVTS:stä omaan tekniikkaansa. Tämä ei pidä paikkansa. Cathrine on kyllä tavannut Jo Estillin ja saanut tältä kutsun ryhtyä hänen oppilaakseen. Cathrine luonnollisesti kieltäytyi, koska oli jo tuolloin kehittänyt omaa tekniikkaansa ja oli monista asioista eri mieltä Estillin kanssa.

Sitten niistä eroista. Itselleni on jäänyt vähän epäselväksi EVTS:n äänenlaatujen perusta ja tarkoitus. Lähinnä ihmettelen, millä perusteella eri laatuihin on päädytty. Onko Jo Estill vain päättänyt ne itse? Siinä missä CVT:n moodeissa on selkeät säännöt ja rajoitukset, joiden huomiotta jättäminen aiheuttaa usein ongelmia äänenkäytössä, EVTS:n äänenlaadut näyttäisivät olevan liukuvampia eikä niin selkeitä sääntöjä ole. Kerroin edellisessä kirjoituksessani äänenlaadun tunnistamisen vaikeudesta. Kokemukseni mukaan EVTS-opettajat ovat olleet joskus epäjohdonmukaisia määritellessään eri soundeja. Sama soundi saattaa olla yhdelle belting ja toiselle speech. Joskus CVT-opettajatkin kyllä saattavat olla epävarmoja moodien rajamailla olevista soundeista, mutta suunta terveeseen äänenkäyttöön on selkeä. CVT:n moodeja ja EVTS:n äänenlaatuja ei lienekään mielekästä verrata suoraan keskenään. Usein äänenlaaduissa on kyse CVT:n termein äänenvärin muutoksista.

Suurin ero CVT:n ja EVTS:n välillä on mielestäni se, että CVT jaottelee äänenkäytön sen akustiikan ja äänenlaadun perusteella. EVTS:n mukaan eri soundit syntyvät laulajasta riippumatta liikuttelemalla ääntöväylän eri osia tietyllä tavalla. Complete Vocal Instituten ja Queens Medical Centren lääkärin Julian McGlashanin tekemä tutkimus näyttäisi osoittavan, että moodit tuotetaan muodostamalla tietty akustiikka ääntöväylään. Koska laulajien ääntöväylän rakenne ja muoto vaihtelee, eri moodien tuottaminen näyttäisi vaativan yksilöllistä lihastoimintaa.

EVTS vaikuttaisi ehkäpä opettajien taustasta johtuen kallistuvan enemmän klassiseen lauluun ja konventionaalisiin äänenkäyttötapoihin päin. Näkisin, että CVT puolestaan edustaa modernimpaa asennetta laulamiseen, jossa kaikki soundit ovat aidosti tasa-arvoisia. Siinä missä ainakin oman kokemukseni mukaan monet EVTS-opettajat suhtautuvat varoitellen joihinkin äänellisiin efekteihin ja ei-perinteisiin äänenkäyttötapoihin, CVT:n asenne on positiivisempi ja sallivampia. Se myös tarjoaa konkreettisia työvälineitä näiden äänenkäyttötapojen harjoittamiseen terveesti.

Suosittelen kaikkia laulajia toki tutustumaan erilaisiin opetuksellisiin lähestymistapoihin ja valitsemaan sitten niistä itsellensä sopivimman. CVT ja EVTS molemmat toimivat monille laulajille ja ovat hyviä vaihtoehtoja monen tyylisille laulajille. Suomessa on nykyään mahdollista saada huipputason opetusta lukuisilta valtuutetuilta CVT-opettajilta ja ei varmaan mene kovin pitkään ennen kuin täältä löytyy sertifioituja Estill-opettajia.

-Ville

www.laulunopetus.fi

Laulajan kuunteleminen

Mieleeni tuli vielä eräs seikka viime viikonlopun koulutuksesta. Opettaja Paul Farrington puhui luennollaan ja opetusdemossaan siitä, että kun hän kuuntelee laulajaa, hän ikään kuin näkisi, mitä tämän kurkussa tapahtuu ja mikä osa liikkuu minnekin. Kuulostaa vakuuttavalta - tämän opettajan täytyy osata asiansa.

Vaan eipä osaa. Omalla yksityistunnillani lauloin erästä Darren Hayesin kappaletta, jossa laulan osan korkeista äänistä neutralissa (jotkut kutsuisivat sitä soundia falsetoksi). Opettaja väitti, että minulla oli kyseisessä kohdassa "ohuet äänihuulet" (thin folds). Tästä asetuksesta pitäisi pystyä lisäämään äänenvoimakkuutta ilman breikkiä. En pystynyt, joten kyseessä oli oikeasti falsetto (joka siis on myös yksi äänenlaatu eli voice quality EVTS:ssä). Kun opetusdemon koeoppilaana lauloin Chess-musikaalista Pity the Childin, opettaja väitti, etten pystyisi laulamaan käyttämälläni tekniikalla tarvittaessa kuutena iltana viikossa. Tunnen oman ääneni sen verran hyvin, että tiesin hänen olevan väärässä. Laulaminen oli helppoa eikä rasittanut ääntä lainkaan. Tunsin kurkkuni kuroutuvan ainoastaan opetussession lopussa, kun lauloin opettajan pyynnöstä voimakkaammin, jolloin joissakin kohdissa curbingissani oli liikaa volyymia.

Jos useamman kymmenen vuoden kokemuksen omaava opettaja ei pystykään kertomaan, miten eri soundit on tuotettu, niin olisiko näkökulmassa tarkistamisen varaa? Eri työkalut muuttuvat varmuuden puutteessa mielikuviksi, jotka voivat toki olla toimivia. Yksi tällainen on EVTS:n tarpeellisena pitämä taskuhuulten retraktion (erillään pitämisen) ajatus. Tätä retraktiota ei käsittääkseni ole pystytty tuottamaan tutkimuksissa beltingillä laulettaessa (Korjatkaa, jos olen väärässä. Tutustun mielelläni tutkimuksiin aiheesta). Tämä on luonnollista, sillä CVT:n tutkimuksen valossa taskuhuulten täytyy lähentyä kaikissa metallisissa moodeissa, jotta saavutetaan tarvittava ääntöväylän akustiikka. Taskuhuulten retraktio on siis mielikuva ja saa ehkä jotain muuta aikaan ääntöväylässä (ja mahdollisesti eri ihmisillä eri asioita).

Kun opetan, minulla on tietenkin itsellänikin käsitys siitä, mitä laulajan kurkussa saattaa tapahtua ja pystyn ikään kuin tuntemaan sen itse (jotkut muuten kutsuvat tätä audiokinesteettiseksi kyvyksi). Mutta en voi olla varma, tulkitsenko oikein. Ainoa, mihin voi luottaa on soundi sekä laulajan oma tuntemus. On kaksi syytä siihen, miksi CVT-opettajat kyselevät jatkuvasti laulajilta, miltä harjoitukset tuntuvat. Ensimmäiseksi, näin varmistetaan, ettei laulaminen satu tai tunnu epämukavalta ja siten vältetään äänen vahingoittuminen. Toiseksi, laulaja oppii huomioimaan omia tuntemuksiaan ja siten tulee tietoisemmaksi siitä, mitä kurkussa ja muussa kehossa tapahtuu laulettaessa.

Yritän koota tulevaan blogitekstiin CVT:n ja EVTS:n yhtäläisyyksiä ja eroja. Tästä voi olla ehkä apua niille, jotka saavat opetusta kummallakin menetelmällä tai ovat kiinnostuneet niistä muuten vain.

-Ville

www.laulunopetus.fi

Äänenkäytön koulutus puhujille & CVT

Olen kirjoittanut paljon CVT:stä laulunopetuksesta. Tekniikkaa pidetäänkin ansaitusti monipuolisena ja erinomaisena laulunopetuksen välineenä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt tekniikan sovellettavuus puheäänen koulutukseen. Tässä kirjoituksessa käsittelen aihetta sekä jaan erään yksinkertaisen harjoituksen puheäänen treenamiseksi.

Olen opettanut äänenkäyttöä puhujille niin ryhmä- kuin yksityisopetuksena. Olen aina yhtä ällistynyt siitä, kuinka nopeasti tekniikka tehoaa. Puhujien äänenkäytössään kokemat ongelmat liittyvät useimmiten äänen kestävyyteen tai riittävän äänenvoimakkuuden saavuttamiseen. Harvalla kuitenkaan on niin vakavia äänenkäytön ongelmia, että ne haittaisivat puhumista jatkuvasti.

Koska puhuminen on laulamiseen verrattuna yksinkertaisempaa, myös harjoittelu on yksinkertaista. Oman haasteensa toki muodostaa puheäänen itsestäänselvyys melkein jokaiselle ihmiselle. Äänen tuottamiseen kiinnitetään harvoin huomiota ennen ongelmien ilmenemistä. Äänenkäyttökoulutuksessa keskitytään yleensä muutaman keskeisen työkalun harjoittamiseen. Tärkeimpiä ovat tuki ja hengitystekniikka sekä overdrive-moodi.

Overdrive-moodi on usein paras valinta, kun halutaan puhua kuuluvalla äänellä. Overdrive-moodissa tarvitaan verrattain paljon energiaa, joten tuen harjoitteleminen on luontevaa. Voit kokeilla esimerkiksi seuraavaa harjoitusta:

Laita kädet vyötärölle ja paina ne reilusti sisään. Yritä seuraavaksi yskäistä kevyesti. Tunnet, että vyötärö liikkuu ulospäin. Yritä tehdä seuraavaksi sama liike ilman yskähdystä. Tätä liikettä tarvitaan tuessa. Yritä seuraavaksi huudahtaa "Hei!" ja tunnet, kuinka käytät enemmän energiaa ja liike on voimakkaampi. Lisää tämän jälkeen vastusta käsistä painamalla niitä voimakkaammin sisään ja huudahda uudestaan. Seuraavaksi yritä puhua voimakkaalla äänenvoimakkuudella (kuin puhuisit suurelle joukolle) jokin virke pitäen tarvittaa energiaa yllä ja vastustaen vyötärön ulospäin suuntautuvaa liikettä käsillä.

Tätä tukienergiaa tarvitsemme jokaiseen puhuttuun fraasiin niin puhuessa kuin laulaessa, jotta pystymme pitämään yllä haluamamme äänenvoimakkuuden. Riittävän energian käyttämistä joutuu yleensä harjoittelemaan jonkin verran, jos se ei ole tuttua entuudestaan.

Äänenkäytön tekniikan harjoitusten avulla on mahdollista saada lisää vakuuttavuutta ääneen. Tuen harjoittelemisesta on apua myös esiintymisjännitykseen, koska jännitys vaikuttaa usein juuri tuen toimintaan. Toisaalta oikean tekniikan löytämiseen auttaa myös se, että uskoo sanomaansa ja tarkoittaa sitä. Eli kuten laulussa, sisältö on tärkeintä myös puheessa. Mikäli haluat oppia lisää äänenkäytöstä, kannattaa tutustua kursseihini osoitteessa www.laulunopetus.fi. Minut voi myös tilata antamaan äänenkäytön koulutusta työyhteisöllesi tai muulle ryhmälle.

-Ville

www.laulunopetus.fi

Q & A - Hengitysharjoittelu

Pyysin jokin aika sitten laulajilta kysymyksiä laulamiseen liittyvistä asioista. Tässä ensimmäinen tapaus. Kommenttikenttään voi kirjoittaa uusia kysymyksiä.

Kysymys:

Välillä kun harjoittelen esimerkiksi syvähengitystä paljon (pari h / päivä) niin sen jälkeen palleaan jää omituinen tunne. En tarkoita siis kipua millään tavalla - pikemminkin tuntuu siltä etten saa sitä enään rentoutumaan normaalisti. Ihan kuin se jäisi ns. "jännittyneeseen tilaan", välillä sama käy myös kaulan/kurkun kanssa.

Eli kysymykseni on, että johtuuko tämä väärästä tekniikasta, liikaa treenaamisesta (jos sellainen on siis edes mahdollista), vai onko tälläiseen treeniin vielä tottumattomat lihakset vaan väsyneet pitkän harjoittelun jälkeen ja tunne on ikään kuin sama, kuin vaikka kuntosali treenin jälkeen muissa lihaksissa?

Vastaus:

Laulamisen kannalta syvähengityksen harjoitteleminen on mielestäni tarpeetonta ainakin näin suuressa määrin. Kurkun/kaulan jääminen jännittyneeksi viittaa kurkun turhaan kuromiseen. Sisään hengittäessä voi tarkistaa, ettei hengityksestä kuulu ääntä. Ulos hengittäessä kannattaa keskittyä siihen, ettei kurkku turhaan kuroudu. Kurkun kuroutuessa vatsalihakset joutuvat myös tekemään enemmän työtä, mikä voi aiheuttaa vatsalihasten väsymisen ja jännityksen tunteen palleassa.

Sinänsä vatsalihasten väsyminen ei liene haitallista, mutta kurkun kuroutumista kannattaa välttää. Laulamista ja tukea ajatellen hyödyllinen treeni voisi olla ilman puhaltaminen hyvin pienellä suhinalla hitaasti ulos, jonka lopuksi ilman voi päästää sisään suun kautta rentouttamalla vatsalihakset. Uloshengitystä voi pyrkiä pidentämään vähitellen ja siihen käytettävää energia vaihdella.

Hengityksen havainnointiin voi käyttää esimerkiksi Breathing Zone -ohjelmaa, jonka avustuksella hengitystä voi rytmittää hitaammaksi.

CVT-päivitystä

Palasin juuri Kööpenhaminasta, jossa osallistuin update-seminaariin Complete Vocal Institutessa. Valtuutettujen CVT-opettajien täytyy osallistua näihin seminaareihin vähintään kolmen vuoden välein, jotta he saavat pitää valtuutuksensa. Tällä varmistetaan se, että opettajien osaaminen on ajankohtaista. Itse olen käynyt valmistumiseni jälkeen jo kahdessa päivityksessä, vaikka se ei olisi ollut välttämätöntä. Tähän on oikeastaan pari syytä. Ensiksikin haluan olla mahdollisimman hyvin ajan tasalla tutkimuksesta ja pedagogiikan päivityksistä. Toiseksi Kööpenhaminan ja koulun ilmapiiri on niin hieno, että siellä haluaa käydä usein muuten vaan. Samalla ehtii tapaamaan Kööpenhaminassa ja Malmössa asuvia ystäviä.

Osa viikonlopun aikana käsitellyistä asioista oli tuttuja edellisestä seminaarista, mutta kuulimme joistain uusista tutkimustuloksista sekä saimme vihdoin ääntöväylän akustiikasta ja sen vaikutuksesta moodien soundiin hyvän keynote-esityksen, jota voimme käyttää myös itse. Minusta on erityisen hienoa, että me opettajat saamme uusimman tiedon opetuksemme avuksi jo ennen kuin tutkimukset on julkaistu. Tutkimusten saattaminen julkaisukuntoon saattaa viedä usein kauankin aikaa. Näin on Cathrine Sadolinin ja Julian McGlashanin tekemän tutkimuksen suhteen osittain siksi, että vastaavaa tutkimusta ei ole tehty ja moodit ja niiden määritelmät ovat Cathrinen löytämiä ja keksimiä. Cathrinen ja Julianin tutkimusaineisto sisälsi muistaakseni 20 laulajan endoskopiavideot, äänitykset sekä laryngografian. Sen lisäksi kaksi tanskalaista akustikkoa tekee parhaillaan tutkimusta moodeista.

Suomessakin tehdään muuten Complete Vocal Techniqueen liittyvää tutkimusta. Kävin pari viikkoa sitten Tampereen yliopiston vokologian laitoksella laulamassa tutkimusaineistoa erään opiskelijan gradua varten. Laitoksella on oltu jo pitkään kiinnostuneita tekniikasta. Nyt kun meitä valtuutettuja opettajia on jo aika monta, niin tutkimuksia voidaan jatkossa tehdä suuremmallakin otoksella.

Musiikin sisältövalmennus

Osallistuin keskiviikkona Tamara Gal-Onin artistivalmennukseen. Koulutus oli vähän samankaltainen kuin Complete Vocal Technique -kursseihin sisältyvä ambitions-päivä. Tamara oli hyvä valmentaja ja sain taas vähän potkua saattaa joitain asioita eteenpäin. Olen osallistunut vastaaviin koulutuksiin aina silloin tällöin ja niistä on aina jäänyt hyvä maku. Jäin kuitenkin pohtimaan erästä asiaa. Tällaisissa ja mm. Teoston ja Elvis ry:n järjestämissä musiikkibisnekseen keskittyvissä koulutuksissa huomio keskittyy melkein aina vain tulonhankintaan ja markkinoiden rakenteisiin. Kuinka ansaitsen rahaa sillä, mitä teen?

Mutta missä on sisältöön keskittynyt koulutus?! Jos on visio siitä, millainen taiteilija ja muusikko haluaisi olla, mutta todellisuus ei vielä kohtaa sitä, mitä hyötyä on tehostaa sen markkinointia tai muuten pyrkiä edistämään uraansa ilman tarpeeksi laadukasta sisältöä? Tai jos sitä selkeää visiota ei vielä ole? Toki kaikki tekijät kehittyvät työtä tekemällä, mutta oikeanlaisella valmennuksella kehitystä voisi edistää.

Ymmärrän, että taiteellisiin sisältöihin keskittyvä koulutus voi tuntua henkilökohtaiselta ja pelottaa joitain tekijöitä. Mutta ei se itsensä myyminenkään yleensä kovin hauskaa ole. Minkälaista opetus sitten olisi? Mielestäni opettajan (tai pikemminkin valmentajan) olisi tärkeää kysyä oikeita kysymyksiä ja esittää vaihtoehtoja. Tärkeää ja ehkä vaikeinta on kuitenkin olla arvottamatta eri vaihtoehtoja ja jättää vastuu päätöksistä yksinomaan taiteilijalle. Kuulisin mielelläni ajatuksia siitä, onko taiteelliselle sisältövalmentamiselle tarvetta ja millaista se voisi olla.

Suomessa ei ole tällä hetkellä populaarimusiikin taiteilijakoulutusta lainkaan. Sibelius-Akatemiassa voi opiskella kyllä muita tyylilajeja. Ammattikorkeakoulut taas kouluttavat nimensä mukaisesti ammattiin, musiikin käsityöläisiä. Britanniassa monet uudet ja arvostetut pop-artistit ovat opiskelleet musiikkia yliopistossa, esim. James Blake Lontoon Goldsmithsissa. Olisiko todennäköisesti toteutuva Taideyliopisto mahdollisuus perustaa Suomeenkin populaarimusiikin taiteilijakoulutus?

-Ville

P.S. Yritän kerätä seuraavaa ja ehkä tuleviakin blogikirjoituksia varten laulutekniikkaa ja -ilmaisua koskevia kysymyksiä, joihin yritän sitten parhaani mukaan vastata. Kysymykset voivat koskea myös yksittäisiä tapauksia. Mitä kinkkisempi kysymys, sitä parempi.

Kuka tahansa voi oppia!

Jotkut asiat ovat joskus itselle niin itsestään selviä, että sitä hämmästyy kohdatessaan jonkun, joka ajattelee eri tavalla. Yksi tällainen itselleni itsestään selvä asia on usko siihen, että kuka tahansa pystyy oppimaan melkein mitä vain, jos vain haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Ja laulamisessa monet asiat eivät ole edes yhtään vaikeita. Uuden asian oppiminen ei useinkaan vaadi monia vuosia tai edes kuukausia - sen voi oppia puolessa tunnissa ja sisäistää lihasmuistiin joidenkin tuntien harjoittelulla.

Aina välillä opetustilanteessa käy niin, että laulaja on täysin hämmästynyt pystyessään laulamaan jonkin hyvin vaikeaksi kuvittelemansa asian. Viime viikolla opetin erästä laulajaa, jolla oli ollut hankaluuksia yhden korkean äänen - H2:n kanssa. Aloitimme harjoittelemalla tukea kiinnittäen huomiota erityisesti alavatsan hitaaseen sisään vetämiseen jokaisella äänellä ja koko fraasin ajan. Puolen tunnin jälkeen korkea ääni tuli jo ihan helposti. Laulaja oli hämmästynyt, ja itse yllätyin tästä hämmästyksestä.

Jostain syystä useimmiten hämmästyneimpiä omista kyvyistään ja uusien asioiden helppoudesta ovat sellaiset laulajat, jotka ovat käyneet aiemmin laulutunneilla muualla. Eikö tämä ollutkaan vaikeampaa? Päinvastaisetkin tilanteet ovat hauskoja. Joskus aloitteleva laulaja on valinnut vaikean kappaleen (esim. Beyoncén esittämä Halo). Olemme ilman sen kummempaa pohtimista lähteneet suoraan harjoittelemaan kappaletta. Vasta kun laulu on harjoittelun myötä sujunut, olen saattanut paljastaa, että oikeastaan kappale on aika haastava.

Vähän samasta aiheesta: Näin pätkän TV:n Prisma-tiedeohjelmasta, jossa puhui "rytmikuuro" nainen. Nainen perusteli rytmikuurouttaan eri tavoin ja kertoi, kuinka se oli hankaloittanut elämää erilaisissa tilanteissa. Itse hämmästyin insertin lopussa, kuinka hän tanssi paritanssia partnerinsa kanssa pitäen rytmin pääsääntöisesti ihan hyvin. En tunne tapausta enkä rytmikuuroudesta tehtyä tutkimusta sen enempää, mutta väistämättä tulee mieleen, että "rytmikuurouden" syy voisi olla myös psykologinen.

Jos rytmiikkataidot eivät ole lapsena samalla tasolla muiden kanssa, joku voi helposti luovuttaa ja jättäytyä sivuun kaikkea rytmiikkaa käsittelevästä ja ikään kuin blokata koko asian. Silloin taidot eivät pääse juuri kehittymään ja jäävät alkeellisiksi. Tämän kaltaisia tarinoita olen kuullut "sävelkuuroksi" tai laulutaidottomaksi itsensä luokittelevilta ihmisiltä. Usein heidät on tyrmätty kouluaikana ihan tavallisessa musiikinopetuksessa ja sen jälkeen suu on pysynyt kiinni. Onneksi nykyajan musiikinopettajat ovat valistuneempia, kuten opin Koulujen musiikinopettajien syyspäivillä Orivedellä, jossa kävin pitämässä työpajan CVT:n hyödyntämisestä koulun laulunopetuksessa. Yritän kirjoittaa siitä pian lisää.

Jos olet edelleen skeptinen sen suhteen, että kuka tahansa voi oppia mitä vaan (kuten laulamaan), ja uskot että joku huippumuusikko, -taiteilija tai -urheilija on vain erityisen lahjakas ja saanut hyvät geenit, suosittelen tutustumaan Dadiv Shenkin Genius in all of us -kirjaan. Viihdyttävä ja selkeä kirja kumosi tieteellisin perustein vanhoja käsityksiä geenien ylikorostuneesta merkityksestä ihmisen elämään ja saavutuksiin.


-Ville

Complete Vocal Technique aloittelijoille

Edellinen kirjoitukseni herätti paljon keskustelua ainakin Facebook-sivullani. Suuri kiitos kaikille kommenteista! Yksi esiin tullut aihe oli CVT aloittelijoiden laulunopetuksessa. Katri pyysi minua kirjoittamaan tästä, joten laulanpa nyt käskien toisin kuin se kuuluisa kukko.

Kokemukseni mukaan CVT on erinomainen väline aloittelijoiden opetuksessa. Koen oppilaideni saaneen sen avulla hyviä tuloksia ja itse oppineeni valtavasti juuri heidän opettamisestaan. Ammatilaisten opettaminen on toki hauskaa ja usein helppoa, mutta aloittelijoiden opetuksessa joutuu mielestäni useammin soveltamaan ja haastamaan itseään opettajana monipuolisesti. Muistan itse turhautuneeni laulu- ja äänenkäytön tunneilla, jossa vain hengiteltiin ties minne ruuminosiin (oikeastihan se hengitys ei mene minnekään muualle kuin keuhkoihin), venyteltiin tai harjoiteltiin ryhtiä. Kyllähän se oli usein rentouttavaa, muttei tarkoituksenmukaista laulullisen osaamisen kehittymiselle. Olen erittäin iloinen, että Complete Vocal Techniquessa minulla on nykyään monipuoliset työvälineet myös aloittelijoiden opettamiseen.

Yksi CVT:n etu aloittelijoiden (ja miksei kenen tahansa) kanssa on se, että voidaan suoraan lähteä kehittämään eteenpäin oppilaan tavoittelemaa laulutapaa. Tämä ei tarkoita sitä, että laulamisen perusperiaatteet sivuutettaisiin, päinvastoin. Esimerkiksi tuki on usein tärkeimmässä osassa aloittelijoilla. Erilaisten soundien tuottamiseksi tarvittava tuen ja energian määrä kuitenkin vaihtelee huomattavasti, joten en pidä järkevänä harjoitella ensisijaisesti neutral-moodia ja tukea sen mukaan, mikäli oppilaan tavoite on jokin metallisempi laulutapa. Luulo siitä, että metalliset ja voimakkaammat moodit olisivat jotenkin vaarallisempia kuin hiljempaa laulaminen, on väärä. Usein metallisten moodien avulla harjoitteleminen on itse asiassa hyödyllistä siksikin, että ne vaativat enemmän tukea, jolloin laulaja saa paremmin tuntumaa tukilihasten toimintaan. Itse olen saanut ääneni laulutreenissä käheytymään ainoastaan kerran harjoitellessani neutral-moodilla ylöspäin vähän liian innokkaasti. Opinpahan ainakin sen, että jatkossa etenen hitaammin.

Edellisen kirjoitukseni herättämässä keskustelussa käsiteltiin mm. aloittelijan kehontuntemusta. Esillä oli ajatus siitä, että aloittelijan voi olla vaikeaa tuntea, jos tekee joitain väärin, koska kehontuntemus ei ole välttämättä riittävän kehittynyt. Ihmiset ovat erilaisia ja toiset tuntevat kehonsa paremmin kuin toiset. Mielestäni paras väline opettajalle kiinnittää oppilaan huomio tuntemuksiinsa on kysyä niistä toistuvasti ja usein. Sen lisäksi, että opettaja kysyisi vain silloin, kun hänen mielestään tekniikka ei kuulosta täysin oikealta, tulisi kysyä myös onnistumisten yhteydessä. On tärkeää muistaa, että tuntemukset voivat vaihdella eri ihmisillä. Opettajana olisi helppoa peilata kaikkea aina omiin tuntemuksiin, mutta oppilaan tuntemukset hyvästä tekniikasta voivat olla aivan erilaiset. Toistuva kysyminen oppilaan tuntemuksista auttaa siis opettajaakin valitsemaan oikeat työvälineet oppilaan tarpeisiin.

Uskon, että lauluäänelle ei aiheudu vahinkoa mikäli muistaa sen perussäännön, että laulutekniikka ei ole oikein, mikäli laulaminen sattuu, kutittaa kurkkua, tuntuu muuten epämukavalta tai käheyttää äänen. Sellaiset laulajat, jotka eivät tunne laulaessaan mitään, ovat kokemukseni mukaan erittäin harvinaisia. Nämä laulajat pystyvät kuitenkin useimmiten luottamaan kuuloonsa. Viimeistään äänen käheytyminen kertoo sen, että tekniikassa on korjattavaa. CVT-kirjassakin muistutetaan näistä ohjesäännöistä toistuvasti. Jos joku vain kirjan avulla harjoitteleva laulaja jättää huomioimatta varoitukset, se ei ole tekniikan vaan laulajan itsensä vika. Toki suosittelen kaikille laulajille jonkinlaista tekniikan tsekkaamista valtuutetun CVT-opettajan kanssa. En tiedä ketään laulajaa, joka olisi vahingoittanut ääntään CVT:n vuoksi. Päinvastoin, monet ääniongelmista kärsineet ovat saaneet siitä paljon apua niin laulamiseen kuin puhumiseenkin.


-Ville
www.laulunopetus.fi

Laulukesä 2010

Kesääni on kuulunut työn merkeissä matkailua sekä sen ohessa lomailua. Vajaan neljän viikon reissun etapit olivat seuraavat: Helsinki-Malmö-Kööpenhamina-Berliini-Bryssel-Lontoo-Helsinki.

Malmössä kävin tapaamassa ihanaa kurssikaveriani Alexandraa, jonka ääntä on voinut kuulla mm. ensimmäisessä Sinkkuelämää-leffassa. Kirjoitimme Alexandran ja paikallisen tuottajan Johan Bejerholmin kanssa yhden teinipoppiskipaleen. Kööpenhaminassa puolestaan pidimme seminaarin CVT-kurssikavereideni kanssa. Keskustelimme laulutekniikasta, opetimme toisiamme sekä saimme nauttia erityisesti ornamentaatiohin perehtyneen Miriam Gardnerin mestarikurssista. Kävin Köpiksessä myös Seth Riggsin kehittämän Speech Level Singing -tekniikan opettajalla kahdella tunnilla. Olin liikkeellä avoimin mielin, mutta opettaja ei ollut selkeästi minulle oikea. Hän yritti kovasti tyrkyttää tekniikkaansa, mutta oli ihan pihalla kaikesta laulamiseen liittyvästä anatomiasta. Hän ei halunnut lainkaan auttaa haasteideni kanssa, laulatti vain skaaloja. Tulipa kokeiltua kuitenkin.

Seuraava etappi oli Berliini, jossa vietin viikon Suomen muusikkojen liiton residenssissä. Residenssi oli upea flyygeleineen ja äänityssysteemeineen. Flyygelillä fiilistelin joka päivä, mutta sen enempään työskentelyyn Berliinissä oli aivan liian kuuma. Paitsi pidin kyllä pari laulutuntia paikalliselle jazz-laulajalle/laulunopettajalle. Hän oli sen verran innostunut CVT:stä, että palaan todennäköisesti pitämään mestarikurssin Berliiniin. Berliinin henki on niin mukaansa tempaava, että suosittelen siellä käyntiä erittäin lämpimästi.

Matkustin Berliinistä Brysseliin junalla, joka oli erittäin leppoisaa. Suurta riemua matkalla tuotti Wuppertalin maailman vanhimman monorailin näkeminen. Brysselissä oli vastassa rakas ystäväni Marja. Koska helteet jatkuivat Belgiassakin päädyin lepuuttelemaan suurimman osan siellä olostani. Pidin kuitenkin CVT-kurssin Studio Molieressa sekä pidin tunnin Marjalle. Päädyin myös laulamaan eräälle metallilevylle sekä lauluvalmentamaan kuoro-osuuksia. Valokuvaaja Cindy Frey otti minusta, Marjasta sekä Ericistä (tuottaja/laulunkirjoittaja) kuvia, joista tuli aika mielettömiä. Asut olivat ainakin kunnossa.

Viimeinen etappini oli Lontoo, jossa osallistuin Choice for Voice -äänikonferenssiin. Paikalla oli myös Cathrine, Henrik ja Camilla CVI:stä. Päädyin myös kuvattavaksi nenästä sisään työnnettävällä kameralla! Suoritin sitten erilaisia soundeja Cathrinen pyynnöstä ja sain kokeilla myös muutamaa soundia, joista olin itse kiinnostunut. Saan videon myöhemmin itsellenikin, joten siitä sitten tutkimaan flageoletteja ja muita. Konferenssi järjestettiin Royal Academy of Musicin tiloissa ja pääsimme eri workshopeissa myös kuulemaan koulun musikaalilinjan laulajia koekaniineina. Musikaalilinjallahan opetetaan aika eksklusiivisesti vain Estill-laulutekniikalla, mikä on periaatteessa hyvä. Silloin kaikilla opettajilla on yhteinen kieli ja kommunikaatio eri opettajien ja laulajien välillä helpottuu. Yksi asia opiskelijoiden laulussa kuitenkin häiritsi: He eivät laulaneet koskaan erityisen kovaa. Tämä voi olla makuasia, mutta itsekin Estill-tekniikan kaksi peruskurssia käyneenä näyttää siltä, että tekniikan opettajat pelkäävät jostain syystä täysmetallisia soundeja.

Osallistuin parissa päivässä erilaisiin workshoppeihin, joista osasta jäi käteen jotain, osasta ei mitään. Eräässäkin n. 40 osallistujaa laitettiin pomppimaan ja kuuntelemaan minkälaisia ääniä suusta pääsee. Naurun pidätteleminen oli aika vaikeaa! Yksi mielenkiintoisemmista oli "Voiko X-Factoria opettaa?". Siinä tosin keskityttiin aika paljon tuttuihin tulkinnan kehittämisen työkaluihin. Äänikonferenssi oli kuitenkin kokonaisuudessaan erittäin mukava kokemus, ja aion osallistua niihin jatkossakin. Käteen jäi ainakin paljon mielenkiintoisia ajatuksia pohdittavaksi sekä vahvistunut käsitys siitä, että CVT-opettajat hoitavat hommansa erittäin hyvin.

Lontoosta palattuani olen järjestellyt uutta opetustilaa. Olen onnellinen, että saan nyt yhdistettyä opetustilan ja työhuoneen. Tila on entinen studio, joten siellä kelpaa äänittää ehkä muutakin kuin demolauluja. Ja mikä parasta, työhuone on vain 50 metriä kotiovelta. Ja bonuksena on vielä valtaisa kattoterassi, josta ehtinen vielä nauttimaan tämän kesän aikana.