Laulajan kuunteleminen

Mieleeni tuli vielä eräs seikka viime viikonlopun koulutuksesta. Opettaja Paul Farrington puhui luennollaan ja opetusdemossaan siitä, että kun hän kuuntelee laulajaa, hän ikään kuin näkisi, mitä tämän kurkussa tapahtuu ja mikä osa liikkuu minnekin. Kuulostaa vakuuttavalta - tämän opettajan täytyy osata asiansa.

Vaan eipä osaa. Omalla yksityistunnillani lauloin erästä Darren Hayesin kappaletta, jossa laulan osan korkeista äänistä neutralissa (jotkut kutsuisivat sitä soundia falsetoksi). Opettaja väitti, että minulla oli kyseisessä kohdassa "ohuet äänihuulet" (thin folds). Tästä asetuksesta pitäisi pystyä lisäämään äänenvoimakkuutta ilman breikkiä. En pystynyt, joten kyseessä oli oikeasti falsetto (joka siis on myös yksi äänenlaatu eli voice quality EVTS:ssä). Kun opetusdemon koeoppilaana lauloin Chess-musikaalista Pity the Childin, opettaja väitti, etten pystyisi laulamaan käyttämälläni tekniikalla tarvittaessa kuutena iltana viikossa. Tunnen oman ääneni sen verran hyvin, että tiesin hänen olevan väärässä. Laulaminen oli helppoa eikä rasittanut ääntä lainkaan. Tunsin kurkkuni kuroutuvan ainoastaan opetussession lopussa, kun lauloin opettajan pyynnöstä voimakkaammin, jolloin joissakin kohdissa curbingissani oli liikaa volyymia.

Jos useamman kymmenen vuoden kokemuksen omaava opettaja ei pystykään kertomaan, miten eri soundit on tuotettu, niin olisiko näkökulmassa tarkistamisen varaa? Eri työkalut muuttuvat varmuuden puutteessa mielikuviksi, jotka voivat toki olla toimivia. Yksi tällainen on EVTS:n tarpeellisena pitämä taskuhuulten retraktion (erillään pitämisen) ajatus. Tätä retraktiota ei käsittääkseni ole pystytty tuottamaan tutkimuksissa beltingillä laulettaessa (Korjatkaa, jos olen väärässä. Tutustun mielelläni tutkimuksiin aiheesta). Tämä on luonnollista, sillä CVT:n tutkimuksen valossa taskuhuulten täytyy lähentyä kaikissa metallisissa moodeissa, jotta saavutetaan tarvittava ääntöväylän akustiikka. Taskuhuulten retraktio on siis mielikuva ja saa ehkä jotain muuta aikaan ääntöväylässä (ja mahdollisesti eri ihmisillä eri asioita).

Kun opetan, minulla on tietenkin itsellänikin käsitys siitä, mitä laulajan kurkussa saattaa tapahtua ja pystyn ikään kuin tuntemaan sen itse (jotkut muuten kutsuvat tätä audiokinesteettiseksi kyvyksi). Mutta en voi olla varma, tulkitsenko oikein. Ainoa, mihin voi luottaa on soundi sekä laulajan oma tuntemus. On kaksi syytä siihen, miksi CVT-opettajat kyselevät jatkuvasti laulajilta, miltä harjoitukset tuntuvat. Ensimmäiseksi, näin varmistetaan, ettei laulaminen satu tai tunnu epämukavalta ja siten vältetään äänen vahingoittuminen. Toiseksi, laulaja oppii huomioimaan omia tuntemuksiaan ja siten tulee tietoisemmaksi siitä, mitä kurkussa ja muussa kehossa tapahtuu laulettaessa.

Yritän koota tulevaan blogitekstiin CVT:n ja EVTS:n yhtäläisyyksiä ja eroja. Tästä voi olla ehkä apua niille, jotka saavat opetusta kummallakin menetelmällä tai ovat kiinnostuneet niistä muuten vain.

-Ville

www.laulunopetus.fi

Laulupedagogit ry:n rytmimusiikin koulutuspäivät - Mitä opin?

Viikonloppuna järjestettiin Laulupedagogit ry:n rytmimusiikin koulutuspäivät, johon oli kutsuttu luennoimaan ja opettamaan Lontoosta Paul Farrington. Hän piti sekä luennon että opetusdemon ja piti sen lisäksi yksityistunteja lauantaina ja sunnuntaina. Varmaankin ulkomaisen vierailijan ansiosta paikalla oli erityisen paljon väkeä. Farringtonin lisäksi koulutuspäivän ohjelmaan kuului bulgarialaista laulua sekä Aija Puurtisen, Jenny Wilhelmsin ja Ritva Eerolan pitämä efektejä käsittelevä luento.

Farrington käyttää opetuksessaan Estill- eli EVTS-metodia. Olen seurannut kolmen eri opettajan luentoja, joissa he ovat pyrkineet esittelemään metodin parissa tunnissa. Tämä on haasteellista, sillä Estill on suhteellisen monimutkainen menetelmä, joka sisältää paljon yksityiskohtia. Äänenkäyttöä harjoitetaan kolmentoista "pakollisen kuvion" (engl. Compulsory figures) avulla, joiden erilaiset yhdistelmät muodostavat kuusi erilaista "äänen laatua" (Voice Quality) sekä näiden muunnoksia. Paul Farringtonin luento oli tähän mennessä paras esittely, jonka olen nähnyt, koska hän suosiolla hyppi yli monia yksityiskohtia eikä yrittänytkään sisällyttää kaikkea viiden päivän kurssilla opeteltavaa puoleentoista tuntiin.

Kirjoitin aikaisemmin kokemuksestani viisipäiväiseltä Estill-kurssilta ja mainitsin, kuinka opettajien toiminta oli käytännössä ristiriidassa esteettisen ennakkoasenteettomuuden ajatuksen kanssa. Myös Paul Farringtonin opetus oli ristiriitaista tässä suhteessa. Hänkin korosti, että Estill-opettajat eivät arvota erilaisia soundeja. Käytännössä hän kuitenkin toi esiin mielipiteensä siitä, mikä soundi oli parempi tai sopivampi.

Toivoisin, että taidekäsityksestä ja opetuksen tavoitteista käytäisiin laajasti avointa keskustelua. Laulu- ja instrumenttiopetuksessa on niin vahva mestari-kisälli-perinne, että toimintatapoja kyseenalaistetaan harvoin. Opettajan ajatellaan tietävän aina parhaiten. Keskustelu jää myös usein tyylin tasolle eikä varsinaisesti pureudu musiikin ja ilmaisun sisältöihin. Ja jos halutaan edistää esteettisesti puolueetonta opetusta, laulupedagogiikan opetuksessa olisi tärkeää tarkastella arvon toteutumista opetustyössä ja antaa opiskelijoille käytännön työkaluja siihen.

Mitä sitten opin viikonloppuna? Ainakin seuraavaa:

- Kun tulevaisuudessa luennoin laulutekniikasta, kirjoitan viittaukset tieteellisiin tutkimuksiin ja artikkeleihin, jotta kaikki voivat tarkistaa ne halutessaan

- Pyrin määrittelemään käsitteet mahdollisimman tarkasti ja käyttämään yksiselitteisiä termejä

- Erottelen selkeästi milloin viittaan fysiologiaan ja milloin puhun mielikuvista enkä sekoita näitä keskenään

- Muistan opettaessa puhua vähemmän ja keskittyä laulamiseen enemmän

- Positiivinen ja ennakkoluuloton suhtautuminen sekä opettajana että oppilaana vie aina pidemmälle

-Ville

www.laulunopetus.fi

Edit: Taisin kirjoittaa Farringtonista aika kriittisesti. Hän on toki taitava opettaja ja sai tuloksiakin aikaan. Sain tänään ennen omaa tuntiani ystävällisesti luvan seurata erään taitavan nuoren sopraanon tuntia. Hän hyötyi erityisesti tukiharjoituksista. Ilmeisesti Farrington tuntee parhaiten klassista laulua, jossa on määritellympi ääni-ihanne ja siten opettajan perustellumpaa kertoa oma mielipiteensä äänen laadusta.