Complete Vocal Technique kehittyy

Mielestäni yksi CVT:n hienoista puolista on se, että meitä opettajia kannustetaan antamaan kritiikkiä ja kyseenalaistamaan jo opiskelujen aikana. Cathrine Sadolin on avoin ja hyvin vastaanottavainen uusille, kyseenalaistavillekin ideoille, mikä on nähdäkseni elinehto CVT:n kehittymiselle entistä paremmaksi laulunopetuksen työvälineeksi. Complete Vocal Technique ei ole siis kiveen kirjoitettu, vaan me opettajat yhdessä pyrimme tekemään siitä koko ajan paremman ja selkeämmän työvälineen laulunopiskeluun.

Kävin viime viikonloppuna Kööpenhaminassa, jossa tapasimme sekä teimme ääni- ja EGG-nauhoituksia Cathrinen ja ruotsalaisen kollegani Annika Holmbergin kanssa. Olemme Annikan kanssa viettäneet jo pitkään mutta erityisesti viimeisen vuoden aikana paljon aikaa laulunopetuksen ja sen tekniikan kehittämisen parissa. Törmäsimme aina uudelleen muutamaan seikkaan, jotka olisivat voineet olla selkeämpiä ja tarkempia. Kehittelimme ajatuksiamme ja hahmottelimme ratkaisuja eteenpäin ja esittelimme niitä Cathrinelle viime syksynä. Viime viikon tapaaminen oli jatkoa tälle.

En voi vielä paljastaa, mitkä yksityiskohdat CVT:ssa tulevat mahdollisesti tarkentumaan, koska joudumme pohtimaan vielä eri asioiden kategorisointia. Osallistun Kööpenhaminassa update-seminaariin parin kuukauden päästä, jota ennen ja jonka aikana käsittelemme asiaa vielä lisää. Sitten voin toivoakseni kertoa enemmän. Ajattelin kuitenkin paljastaa joitain osa-alueita, mihin uusista päivityksistä on apua. Vaikka pohdimmekin vielä teknisiä termejä, aiheiden pedagogiset sovellukset ovat selkeitä ja ahkerassa käytössä opetuksessani.

Uudet opetustavat ja -välineet ovat hyödyksi mm. seuraavissa tilanteissa:

- Vaihdokset moodien välillä tuntuvat hankalilta ja ääni breikkaa

- metallisissa moodeissa tuntuu olevan raja, mitä ylemmäksi ei pääse

- metalliset moodit tuntuvat raskailta tuottaa tai ovat liian voimakkaita haluttuun ilmaisuun tai

- ääni on liian kevyt metallisissakin moodeissa

- neutral-moodi vaatii ilmaisua ajatellen liian vähän vaivaa

- alaääniin tarvitaan lisää voimaa

- laulajasta tuntuu, että hänellä on useampi eri tapa tuottaa tiettyä moodia

- laulaja haluaisi ilmaa tai käheyttä metallisiin soundeihin

Eli saumattoman dynamiikan hallinnan lisäksi voimme työskennellä uusien työvälineiden avulla vielä paremmin palvellen laulajan ilmaisua. Toki CVT-opettajat ovat pystyneet auttamaan yllä kuvattujen haasteiden kanssa erinomaisesti jo aiemmin. Uskon, että Cathrinen kanssa yhteistyössä tekemämme kehitystyön ansiosta laulajat voivat saavuttaa tuloksia vielä entistä vaivattovammin.

-Ville

www.laulunopetus.fi

P.S. Yllä on muuten oiva esimerkki siitä, mitä kaikkea muuta kuin opetusta laulunopettajan työhön voi kuulua. Kaiken keskustelun ja pohtimisen lisäksi olemme Annikan kanssa muun muassa kahlanneet kanssa läpi lukuisia tieteellisiä ja ei-tieteellisiä artikkeleita sekä analysoineet ääninäytteitä.

CVT & EVTS - Mitä yhteistä, mitä eroja?

Käsittelen tässä kirjoituksessa CVT:n ja EVTS:n (tai Estill tai EVT, en ole oikein saanut selville, onko jokin lyhenne "virallinen") yhtäläisyyksiä ja eroja. CVT on minulle toki tutumpi, sillä olen opiskellut sitä pitkään ja olen mukana sen tutkimus- ja kehitystyössä. EVTS:iin olen ensimmäisen kerran tutustunut osana CVT-opettajaopintoja (opintoihin kuuluu kolmen eri opetussuunnan tai -tyylin luennot, jotka saimme ryhmässä päättää). Kävin myöhemmin viisipäiväisen kurssin, jonka jälkeen olen kuunnellut parin eri opettajan luennot aiheesta ja osallistunut opetukseen sekä aktiivina että kuuntelijana. Olen myös perehtynyt EVTS:n työkirjoihin.

Tekniikoissa on paljon samaa, esimerkiksi pyrkimys perustaa laulunopetus anatomiaan ja fysiologiaan. Vaikka EVTS:ssä ei puhuta tuesta, erityisesti torsoankkurointiharjoitukset muistuttavat CVT:n tukiharjoituksia. Molemmissa on myös periaatteessa pyrkimys siihen, että laulajat saavat itse tehdä taiteelliset valintansa. Tämän periaatteen toteutumisesta ja ongelmista olen kirjoittanut aiemmin. EVTS:n työkirjoissa on myös monia samoja harjoituksia kuin CVT-kirjassa. Esimerkiksi CVT:n Overdriven purenta on osa EVTS:n Belting-äänenlaadun reseptiä. Uskoisin, että monet yhtäläisyydet merkitsevät sitä, että näistä harjoituksista on todellista hyötyä. Eri harjoitusten painotus toki vaihtelee. CVT- ja EVTS-opettajia näyttäisi yhdistävän laulamiseen liittyvän anatomian tuntemus ja useimpia kiinnostus alan tutkimukseen (tosin Marseillen Pevoc-konferenssiin osallistui vain pari EVTS-opettajaa ja lähes 20 CVT-opettajaa).

Jotkut ovat muuten esittäneet, että Cathrine Sadolin olisi ollut Jo Estillin oppilaana ja kopioinut monia asioita EVTS:stä omaan tekniikkaansa. Tämä ei pidä paikkansa. Cathrine on kyllä tavannut Jo Estillin ja saanut tältä kutsun ryhtyä hänen oppilaakseen. Cathrine luonnollisesti kieltäytyi, koska oli jo tuolloin kehittänyt omaa tekniikkaansa ja oli monista asioista eri mieltä Estillin kanssa.

Sitten niistä eroista. Itselleni on jäänyt vähän epäselväksi EVTS:n äänenlaatujen perusta ja tarkoitus. Lähinnä ihmettelen, millä perusteella eri laatuihin on päädytty. Onko Jo Estill vain päättänyt ne itse? Siinä missä CVT:n moodeissa on selkeät säännöt ja rajoitukset, joiden huomiotta jättäminen aiheuttaa usein ongelmia äänenkäytössä, EVTS:n äänenlaadut näyttäisivät olevan liukuvampia eikä niin selkeitä sääntöjä ole. Kerroin edellisessä kirjoituksessani äänenlaadun tunnistamisen vaikeudesta. Kokemukseni mukaan EVTS-opettajat ovat olleet joskus epäjohdonmukaisia määritellessään eri soundeja. Sama soundi saattaa olla yhdelle belting ja toiselle speech. Joskus CVT-opettajatkin kyllä saattavat olla epävarmoja moodien rajamailla olevista soundeista, mutta suunta terveeseen äänenkäyttöön on selkeä. CVT:n moodeja ja EVTS:n äänenlaatuja ei lienekään mielekästä verrata suoraan keskenään. Usein äänenlaaduissa on kyse CVT:n termein äänenvärin muutoksista.

Suurin ero CVT:n ja EVTS:n välillä on mielestäni se, että CVT jaottelee äänenkäytön sen akustiikan ja äänenlaadun perusteella. EVTS:n mukaan eri soundit syntyvät laulajasta riippumatta liikuttelemalla ääntöväylän eri osia tietyllä tavalla. Complete Vocal Instituten ja Queens Medical Centren lääkärin Julian McGlashanin tekemä tutkimus näyttäisi osoittavan, että moodit tuotetaan muodostamalla tietty akustiikka ääntöväylään. Koska laulajien ääntöväylän rakenne ja muoto vaihtelee, eri moodien tuottaminen näyttäisi vaativan yksilöllistä lihastoimintaa.

EVTS vaikuttaisi ehkäpä opettajien taustasta johtuen kallistuvan enemmän klassiseen lauluun ja konventionaalisiin äänenkäyttötapoihin päin. Näkisin, että CVT puolestaan edustaa modernimpaa asennetta laulamiseen, jossa kaikki soundit ovat aidosti tasa-arvoisia. Siinä missä ainakin oman kokemukseni mukaan monet EVTS-opettajat suhtautuvat varoitellen joihinkin äänellisiin efekteihin ja ei-perinteisiin äänenkäyttötapoihin, CVT:n asenne on positiivisempi ja sallivampia. Se myös tarjoaa konkreettisia työvälineitä näiden äänenkäyttötapojen harjoittamiseen terveesti.

Suosittelen kaikkia laulajia toki tutustumaan erilaisiin opetuksellisiin lähestymistapoihin ja valitsemaan sitten niistä itsellensä sopivimman. CVT ja EVTS molemmat toimivat monille laulajille ja ovat hyviä vaihtoehtoja monen tyylisille laulajille. Suomessa on nykyään mahdollista saada huipputason opetusta lukuisilta valtuutetuilta CVT-opettajilta ja ei varmaan mene kovin pitkään ennen kuin täältä löytyy sertifioituja Estill-opettajia.

-Ville

www.laulunopetus.fi

Q & A - Hengitysharjoittelu

Pyysin jokin aika sitten laulajilta kysymyksiä laulamiseen liittyvistä asioista. Tässä ensimmäinen tapaus. Kommenttikenttään voi kirjoittaa uusia kysymyksiä.

Kysymys:

Välillä kun harjoittelen esimerkiksi syvähengitystä paljon (pari h / päivä) niin sen jälkeen palleaan jää omituinen tunne. En tarkoita siis kipua millään tavalla - pikemminkin tuntuu siltä etten saa sitä enään rentoutumaan normaalisti. Ihan kuin se jäisi ns. "jännittyneeseen tilaan", välillä sama käy myös kaulan/kurkun kanssa.

Eli kysymykseni on, että johtuuko tämä väärästä tekniikasta, liikaa treenaamisesta (jos sellainen on siis edes mahdollista), vai onko tälläiseen treeniin vielä tottumattomat lihakset vaan väsyneet pitkän harjoittelun jälkeen ja tunne on ikään kuin sama, kuin vaikka kuntosali treenin jälkeen muissa lihaksissa?

Vastaus:

Laulamisen kannalta syvähengityksen harjoitteleminen on mielestäni tarpeetonta ainakin näin suuressa määrin. Kurkun/kaulan jääminen jännittyneeksi viittaa kurkun turhaan kuromiseen. Sisään hengittäessä voi tarkistaa, ettei hengityksestä kuulu ääntä. Ulos hengittäessä kannattaa keskittyä siihen, ettei kurkku turhaan kuroudu. Kurkun kuroutuessa vatsalihakset joutuvat myös tekemään enemmän työtä, mikä voi aiheuttaa vatsalihasten väsymisen ja jännityksen tunteen palleassa.

Sinänsä vatsalihasten väsyminen ei liene haitallista, mutta kurkun kuroutumista kannattaa välttää. Laulamista ja tukea ajatellen hyödyllinen treeni voisi olla ilman puhaltaminen hyvin pienellä suhinalla hitaasti ulos, jonka lopuksi ilman voi päästää sisään suun kautta rentouttamalla vatsalihakset. Uloshengitystä voi pyrkiä pidentämään vähitellen ja siihen käytettävää energia vaihdella.

Hengityksen havainnointiin voi käyttää esimerkiksi Breathing Zone -ohjelmaa, jonka avustuksella hengitystä voi rytmittää hitaammaksi.

CVT-päivitystä

Palasin juuri Kööpenhaminasta, jossa osallistuin update-seminaariin Complete Vocal Institutessa. Valtuutettujen CVT-opettajien täytyy osallistua näihin seminaareihin vähintään kolmen vuoden välein, jotta he saavat pitää valtuutuksensa. Tällä varmistetaan se, että opettajien osaaminen on ajankohtaista. Itse olen käynyt valmistumiseni jälkeen jo kahdessa päivityksessä, vaikka se ei olisi ollut välttämätöntä. Tähän on oikeastaan pari syytä. Ensiksikin haluan olla mahdollisimman hyvin ajan tasalla tutkimuksesta ja pedagogiikan päivityksistä. Toiseksi Kööpenhaminan ja koulun ilmapiiri on niin hieno, että siellä haluaa käydä usein muuten vaan. Samalla ehtii tapaamaan Kööpenhaminassa ja Malmössa asuvia ystäviä.

Osa viikonlopun aikana käsitellyistä asioista oli tuttuja edellisestä seminaarista, mutta kuulimme joistain uusista tutkimustuloksista sekä saimme vihdoin ääntöväylän akustiikasta ja sen vaikutuksesta moodien soundiin hyvän keynote-esityksen, jota voimme käyttää myös itse. Minusta on erityisen hienoa, että me opettajat saamme uusimman tiedon opetuksemme avuksi jo ennen kuin tutkimukset on julkaistu. Tutkimusten saattaminen julkaisukuntoon saattaa viedä usein kauankin aikaa. Näin on Cathrine Sadolinin ja Julian McGlashanin tekemän tutkimuksen suhteen osittain siksi, että vastaavaa tutkimusta ei ole tehty ja moodit ja niiden määritelmät ovat Cathrinen löytämiä ja keksimiä. Cathrinen ja Julianin tutkimusaineisto sisälsi muistaakseni 20 laulajan endoskopiavideot, äänitykset sekä laryngografian. Sen lisäksi kaksi tanskalaista akustikkoa tekee parhaillaan tutkimusta moodeista.

Suomessakin tehdään muuten Complete Vocal Techniqueen liittyvää tutkimusta. Kävin pari viikkoa sitten Tampereen yliopiston vokologian laitoksella laulamassa tutkimusaineistoa erään opiskelijan gradua varten. Laitoksella on oltu jo pitkään kiinnostuneita tekniikasta. Nyt kun meitä valtuutettuja opettajia on jo aika monta, niin tutkimuksia voidaan jatkossa tehdä suuremmallakin otoksella.

Musiikin sisältövalmennus

Osallistuin keskiviikkona Tamara Gal-Onin artistivalmennukseen. Koulutus oli vähän samankaltainen kuin Complete Vocal Technique -kursseihin sisältyvä ambitions-päivä. Tamara oli hyvä valmentaja ja sain taas vähän potkua saattaa joitain asioita eteenpäin. Olen osallistunut vastaaviin koulutuksiin aina silloin tällöin ja niistä on aina jäänyt hyvä maku. Jäin kuitenkin pohtimaan erästä asiaa. Tällaisissa ja mm. Teoston ja Elvis ry:n järjestämissä musiikkibisnekseen keskittyvissä koulutuksissa huomio keskittyy melkein aina vain tulonhankintaan ja markkinoiden rakenteisiin. Kuinka ansaitsen rahaa sillä, mitä teen?

Mutta missä on sisältöön keskittynyt koulutus?! Jos on visio siitä, millainen taiteilija ja muusikko haluaisi olla, mutta todellisuus ei vielä kohtaa sitä, mitä hyötyä on tehostaa sen markkinointia tai muuten pyrkiä edistämään uraansa ilman tarpeeksi laadukasta sisältöä? Tai jos sitä selkeää visiota ei vielä ole? Toki kaikki tekijät kehittyvät työtä tekemällä, mutta oikeanlaisella valmennuksella kehitystä voisi edistää.

Ymmärrän, että taiteellisiin sisältöihin keskittyvä koulutus voi tuntua henkilökohtaiselta ja pelottaa joitain tekijöitä. Mutta ei se itsensä myyminenkään yleensä kovin hauskaa ole. Minkälaista opetus sitten olisi? Mielestäni opettajan (tai pikemminkin valmentajan) olisi tärkeää kysyä oikeita kysymyksiä ja esittää vaihtoehtoja. Tärkeää ja ehkä vaikeinta on kuitenkin olla arvottamatta eri vaihtoehtoja ja jättää vastuu päätöksistä yksinomaan taiteilijalle. Kuulisin mielelläni ajatuksia siitä, onko taiteelliselle sisältövalmentamiselle tarvetta ja millaista se voisi olla.

Suomessa ei ole tällä hetkellä populaarimusiikin taiteilijakoulutusta lainkaan. Sibelius-Akatemiassa voi opiskella kyllä muita tyylilajeja. Ammattikorkeakoulut taas kouluttavat nimensä mukaisesti ammattiin, musiikin käsityöläisiä. Britanniassa monet uudet ja arvostetut pop-artistit ovat opiskelleet musiikkia yliopistossa, esim. James Blake Lontoon Goldsmithsissa. Olisiko todennäköisesti toteutuva Taideyliopisto mahdollisuus perustaa Suomeenkin populaarimusiikin taiteilijakoulutus?

-Ville

P.S. Yritän kerätä seuraavaa ja ehkä tuleviakin blogikirjoituksia varten laulutekniikkaa ja -ilmaisua koskevia kysymyksiä, joihin yritän sitten parhaani mukaan vastata. Kysymykset voivat koskea myös yksittäisiä tapauksia. Mitä kinkkisempi kysymys, sitä parempi.

Complete Vocal Technique aloittelijoille

Edellinen kirjoitukseni herätti paljon keskustelua ainakin Facebook-sivullani. Suuri kiitos kaikille kommenteista! Yksi esiin tullut aihe oli CVT aloittelijoiden laulunopetuksessa. Katri pyysi minua kirjoittamaan tästä, joten laulanpa nyt käskien toisin kuin se kuuluisa kukko.

Kokemukseni mukaan CVT on erinomainen väline aloittelijoiden opetuksessa. Koen oppilaideni saaneen sen avulla hyviä tuloksia ja itse oppineeni valtavasti juuri heidän opettamisestaan. Ammatilaisten opettaminen on toki hauskaa ja usein helppoa, mutta aloittelijoiden opetuksessa joutuu mielestäni useammin soveltamaan ja haastamaan itseään opettajana monipuolisesti. Muistan itse turhautuneeni laulu- ja äänenkäytön tunneilla, jossa vain hengiteltiin ties minne ruuminosiin (oikeastihan se hengitys ei mene minnekään muualle kuin keuhkoihin), venyteltiin tai harjoiteltiin ryhtiä. Kyllähän se oli usein rentouttavaa, muttei tarkoituksenmukaista laulullisen osaamisen kehittymiselle. Olen erittäin iloinen, että Complete Vocal Techniquessa minulla on nykyään monipuoliset työvälineet myös aloittelijoiden opettamiseen.

Yksi CVT:n etu aloittelijoiden (ja miksei kenen tahansa) kanssa on se, että voidaan suoraan lähteä kehittämään eteenpäin oppilaan tavoittelemaa laulutapaa. Tämä ei tarkoita sitä, että laulamisen perusperiaatteet sivuutettaisiin, päinvastoin. Esimerkiksi tuki on usein tärkeimmässä osassa aloittelijoilla. Erilaisten soundien tuottamiseksi tarvittava tuen ja energian määrä kuitenkin vaihtelee huomattavasti, joten en pidä järkevänä harjoitella ensisijaisesti neutral-moodia ja tukea sen mukaan, mikäli oppilaan tavoite on jokin metallisempi laulutapa. Luulo siitä, että metalliset ja voimakkaammat moodit olisivat jotenkin vaarallisempia kuin hiljempaa laulaminen, on väärä. Usein metallisten moodien avulla harjoitteleminen on itse asiassa hyödyllistä siksikin, että ne vaativat enemmän tukea, jolloin laulaja saa paremmin tuntumaa tukilihasten toimintaan. Itse olen saanut ääneni laulutreenissä käheytymään ainoastaan kerran harjoitellessani neutral-moodilla ylöspäin vähän liian innokkaasti. Opinpahan ainakin sen, että jatkossa etenen hitaammin.

Edellisen kirjoitukseni herättämässä keskustelussa käsiteltiin mm. aloittelijan kehontuntemusta. Esillä oli ajatus siitä, että aloittelijan voi olla vaikeaa tuntea, jos tekee joitain väärin, koska kehontuntemus ei ole välttämättä riittävän kehittynyt. Ihmiset ovat erilaisia ja toiset tuntevat kehonsa paremmin kuin toiset. Mielestäni paras väline opettajalle kiinnittää oppilaan huomio tuntemuksiinsa on kysyä niistä toistuvasti ja usein. Sen lisäksi, että opettaja kysyisi vain silloin, kun hänen mielestään tekniikka ei kuulosta täysin oikealta, tulisi kysyä myös onnistumisten yhteydessä. On tärkeää muistaa, että tuntemukset voivat vaihdella eri ihmisillä. Opettajana olisi helppoa peilata kaikkea aina omiin tuntemuksiin, mutta oppilaan tuntemukset hyvästä tekniikasta voivat olla aivan erilaiset. Toistuva kysyminen oppilaan tuntemuksista auttaa siis opettajaakin valitsemaan oikeat työvälineet oppilaan tarpeisiin.

Uskon, että lauluäänelle ei aiheudu vahinkoa mikäli muistaa sen perussäännön, että laulutekniikka ei ole oikein, mikäli laulaminen sattuu, kutittaa kurkkua, tuntuu muuten epämukavalta tai käheyttää äänen. Sellaiset laulajat, jotka eivät tunne laulaessaan mitään, ovat kokemukseni mukaan erittäin harvinaisia. Nämä laulajat pystyvät kuitenkin useimmiten luottamaan kuuloonsa. Viimeistään äänen käheytyminen kertoo sen, että tekniikassa on korjattavaa. CVT-kirjassakin muistutetaan näistä ohjesäännöistä toistuvasti. Jos joku vain kirjan avulla harjoitteleva laulaja jättää huomioimatta varoitukset, se ei ole tekniikan vaan laulajan itsensä vika. Toki suosittelen kaikille laulajille jonkinlaista tekniikan tsekkaamista valtuutetun CVT-opettajan kanssa. En tiedä ketään laulajaa, joka olisi vahingoittanut ääntään CVT:n vuoksi. Päinvastoin, monet ääniongelmista kärsineet ovat saaneet siitä paljon apua niin laulamiseen kuin puhumiseenkin.


-Ville
www.laulunopetus.fi

Laulukesä 2010

Kesääni on kuulunut työn merkeissä matkailua sekä sen ohessa lomailua. Vajaan neljän viikon reissun etapit olivat seuraavat: Helsinki-Malmö-Kööpenhamina-Berliini-Bryssel-Lontoo-Helsinki.

Malmössä kävin tapaamassa ihanaa kurssikaveriani Alexandraa, jonka ääntä on voinut kuulla mm. ensimmäisessä Sinkkuelämää-leffassa. Kirjoitimme Alexandran ja paikallisen tuottajan Johan Bejerholmin kanssa yhden teinipoppiskipaleen. Kööpenhaminassa puolestaan pidimme seminaarin CVT-kurssikavereideni kanssa. Keskustelimme laulutekniikasta, opetimme toisiamme sekä saimme nauttia erityisesti ornamentaatiohin perehtyneen Miriam Gardnerin mestarikurssista. Kävin Köpiksessä myös Seth Riggsin kehittämän Speech Level Singing -tekniikan opettajalla kahdella tunnilla. Olin liikkeellä avoimin mielin, mutta opettaja ei ollut selkeästi minulle oikea. Hän yritti kovasti tyrkyttää tekniikkaansa, mutta oli ihan pihalla kaikesta laulamiseen liittyvästä anatomiasta. Hän ei halunnut lainkaan auttaa haasteideni kanssa, laulatti vain skaaloja. Tulipa kokeiltua kuitenkin.

Seuraava etappi oli Berliini, jossa vietin viikon Suomen muusikkojen liiton residenssissä. Residenssi oli upea flyygeleineen ja äänityssysteemeineen. Flyygelillä fiilistelin joka päivä, mutta sen enempään työskentelyyn Berliinissä oli aivan liian kuuma. Paitsi pidin kyllä pari laulutuntia paikalliselle jazz-laulajalle/laulunopettajalle. Hän oli sen verran innostunut CVT:stä, että palaan todennäköisesti pitämään mestarikurssin Berliiniin. Berliinin henki on niin mukaansa tempaava, että suosittelen siellä käyntiä erittäin lämpimästi.

Matkustin Berliinistä Brysseliin junalla, joka oli erittäin leppoisaa. Suurta riemua matkalla tuotti Wuppertalin maailman vanhimman monorailin näkeminen. Brysselissä oli vastassa rakas ystäväni Marja. Koska helteet jatkuivat Belgiassakin päädyin lepuuttelemaan suurimman osan siellä olostani. Pidin kuitenkin CVT-kurssin Studio Molieressa sekä pidin tunnin Marjalle. Päädyin myös laulamaan eräälle metallilevylle sekä lauluvalmentamaan kuoro-osuuksia. Valokuvaaja Cindy Frey otti minusta, Marjasta sekä Ericistä (tuottaja/laulunkirjoittaja) kuvia, joista tuli aika mielettömiä. Asut olivat ainakin kunnossa.

Viimeinen etappini oli Lontoo, jossa osallistuin Choice for Voice -äänikonferenssiin. Paikalla oli myös Cathrine, Henrik ja Camilla CVI:stä. Päädyin myös kuvattavaksi nenästä sisään työnnettävällä kameralla! Suoritin sitten erilaisia soundeja Cathrinen pyynnöstä ja sain kokeilla myös muutamaa soundia, joista olin itse kiinnostunut. Saan videon myöhemmin itsellenikin, joten siitä sitten tutkimaan flageoletteja ja muita. Konferenssi järjestettiin Royal Academy of Musicin tiloissa ja pääsimme eri workshopeissa myös kuulemaan koulun musikaalilinjan laulajia koekaniineina. Musikaalilinjallahan opetetaan aika eksklusiivisesti vain Estill-laulutekniikalla, mikä on periaatteessa hyvä. Silloin kaikilla opettajilla on yhteinen kieli ja kommunikaatio eri opettajien ja laulajien välillä helpottuu. Yksi asia opiskelijoiden laulussa kuitenkin häiritsi: He eivät laulaneet koskaan erityisen kovaa. Tämä voi olla makuasia, mutta itsekin Estill-tekniikan kaksi peruskurssia käyneenä näyttää siltä, että tekniikan opettajat pelkäävät jostain syystä täysmetallisia soundeja.

Osallistuin parissa päivässä erilaisiin workshoppeihin, joista osasta jäi käteen jotain, osasta ei mitään. Eräässäkin n. 40 osallistujaa laitettiin pomppimaan ja kuuntelemaan minkälaisia ääniä suusta pääsee. Naurun pidätteleminen oli aika vaikeaa! Yksi mielenkiintoisemmista oli "Voiko X-Factoria opettaa?". Siinä tosin keskityttiin aika paljon tuttuihin tulkinnan kehittämisen työkaluihin. Äänikonferenssi oli kuitenkin kokonaisuudessaan erittäin mukava kokemus, ja aion osallistua niihin jatkossakin. Käteen jäi ainakin paljon mielenkiintoisia ajatuksia pohdittavaksi sekä vahvistunut käsitys siitä, että CVT-opettajat hoitavat hommansa erittäin hyvin.

Lontoosta palattuani olen järjestellyt uutta opetustilaa. Olen onnellinen, että saan nyt yhdistettyä opetustilan ja työhuoneen. Tila on entinen studio, joten siellä kelpaa äänittää ehkä muutakin kuin demolauluja. Ja mikä parasta, työhuone on vain 50 metriä kotiovelta. Ja bonuksena on vielä valtaisa kattoterassi, josta ehtinen vielä nauttimaan tämän kesän aikana.

New Wave -laulukilpailu

Voitin huhtikuussa New Wave -laulukilpailun Suomen finaalin ja edustan nyt heinä-elokuussa Suomea kilpailun finaalissa Jurmalassa Latviassa. Ajattelin aloittaa blogin, johon kirjaan ajatuksiani kilpailuun valmistautumisesta sekä itse kilpailusta paikan päällä.

New Wave on ilmeisen iso juttu Itä-Euroopassa. Finaalilähetyksillä on kuulemani mukaan yhteensä n. 100 miljoona katsojaa. Tästä minulla ei ollut hajuakaan, kun lähdin mukaan kilpailuun. Olen saanut muutenkin kaiken kilpailuun liittyvän infon tipoittain. Paikalla pitää olla pari viikkoa, mutta en tiedä ohjelmasta muuta kuin, että finaalit ovat viimeisen viikon lopulla. Odotettavissa on siis mahdollisesti lomailua ainakin ensimmäisellä viikolla. Kilpailuorganisaatio maksaa kaikki matkat ja täysihoidon minulle sekä managerilleni. "Managerin" hankinnassa tuli hieman kiire, mutta onnistuin saamaan mukaani hyvän ystäväni Nadja Broholmin Tanskasta. Nadja opiskelee kanssani samalla kurssilla Complete Vocal Institutessa Köpiksessä CVT-opettajaksi. Hän on uskomattoman hyvän laulajan lisäksi erinomainen opettaja, joten apu on lähellä mahdollisissa laulullisissa hätätilanteissa :)

En tiedä, voinko vielä paljastaa kaikkia kilpailussa laulamiani kappaleita. Aloitamme kuitenkin taustanauhojen tuotannon ensi viikolla tuottaja Jukka Backlundin kanssa. Jukka on megaproäijä, joka on tuottanut mm. Sunrise Avenueta, Kaija Koota sekä myös Antti Tuiskulle kirjoittamani kappaleet Lähtemässä ja Revontuliyö. Odotan työskentelyä innolla.

Ohessa Suomen finaalin jälkeisenä aamuna tehty Huomenta Suomen haastattelu.