Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sadolin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sadolin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. lokakuuta 2011

Kuka tahansa voi oppia!

Jotkut asiat ovat joskus itselle niin itsestään selviä, että sitä hämmästyy kohdatessaan jonkun, joka ajattelee eri tavalla. Yksi tällainen itselleni itsestään selvä asia on usko siihen, että kuka tahansa pystyy oppimaan melkein mitä vain, jos vain haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Ja laulamisessa monet asiat eivät ole edes yhtään vaikeita. Uuden asian oppiminen ei useinkaan vaadi monia vuosia tai edes kuukausia - sen voi oppia puolessa tunnissa ja sisäistää lihasmuistiin joidenkin tuntien harjoittelulla.

Aina välillä opetustilanteessa käy niin, että laulaja on täysin hämmästynyt pystyessään laulamaan jonkin hyvin vaikeaksi kuvittelemansa asian. Viime viikolla opetin erästä laulajaa, jolla oli ollut hankaluuksia yhden korkean äänen - H2:n kanssa. Aloitimme harjoittelemalla tukea kiinnittäen huomiota erityisesti alavatsan hitaaseen sisään vetämiseen jokaisella äänellä ja koko fraasin ajan. Puolen tunnin jälkeen korkea ääni tuli jo ihan helposti. Laulaja oli hämmästynyt, ja itse yllätyin tästä hämmästyksestä.

Jostain syystä useimmiten hämmästyneimpiä omista kyvyistään ja uusien asioiden helppoudesta ovat sellaiset laulajat, jotka ovat käyneet aiemmin laulutunneilla muualla. Eikö tämä ollutkaan vaikeampaa? Päinvastaisetkin tilanteet ovat hauskoja. Joskus aloitteleva laulaja on valinnut vaikean kappaleen (esim. Beyoncén esittämä Halo). Olemme ilman sen kummempaa pohtimista lähteneet suoraan harjoittelemaan kappaletta. Vasta kun laulu on harjoittelun myötä sujunut, olen saattanut paljastaa, että oikeastaan kappale on aika haastava.

Vähän samasta aiheesta: Näin pätkän TV:n Prisma-tiedeohjelmasta, jossa puhui "rytmikuuro" nainen. Nainen perusteli rytmikuurouttaan eri tavoin ja kertoi, kuinka se oli hankaloittanut elämää erilaisissa tilanteissa. Itse hämmästyin insertin lopussa, kuinka hän tanssi paritanssia partnerinsa kanssa pitäen rytmin pääsääntöisesti ihan hyvin. En tunne tapausta enkä rytmikuuroudesta tehtyä tutkimusta sen enempää, mutta väistämättä tulee mieleen, että "rytmikuurouden" syy voisi olla myös psykologinen.

Jos rytmiikkataidot eivät ole lapsena samalla tasolla muiden kanssa, joku voi helposti luovuttaa ja jättäytyä sivuun kaikkea rytmiikkaa käsittelevästä ja ikään kuin blokata koko asian. Silloin taidot eivät pääse juuri kehittymään ja jäävät alkeellisiksi. Tämän kaltaisia tarinoita olen kuullut "sävelkuuroksi" tai laulutaidottomaksi itsensä luokittelevilta ihmisiltä. Usein heidät on tyrmätty kouluaikana ihan tavallisessa musiikinopetuksessa ja sen jälkeen suu on pysynyt kiinni. Onneksi nykyajan musiikinopettajat ovat valistuneempia, kuten opin Koulujen musiikinopettajien syyspäivillä Orivedellä, jossa kävin pitämässä työpajan CVT:n hyödyntämisestä koulun laulunopetuksessa. Yritän kirjoittaa siitä pian lisää.

Jos olet edelleen skeptinen sen suhteen, että kuka tahansa voi oppia mitä vaan (kuten laulamaan), ja uskot että joku huippumuusikko, -taiteilija tai -urheilija on vain erityisen lahjakas ja saanut hyvät geenit, suosittelen tutustumaan Dadiv Shenkin Genius in all of us -kirjaan. Viihdyttävä ja selkeä kirja kumosi tieteellisin perustein vanhoja käsityksiä geenien ylikorostuneesta merkityksestä ihmisen elämään ja saavutuksiin.


-Ville

torstai 8. syyskuuta 2011

Pevoc9 Marseille

Palasin juuri Marseillesta, jossa osallistuin Pevoc9-konferenssiin sekä lomailin pari päivää. Marseille on muuten hieno kaupunki, jonne matkustamista suosittelen lämpimästi ilman konferenssejakin. Kaupungissa itsessään on paljon nähtävää ja jo puolessa tunnissa pääsee helposti ihan eri maisemiin esimerkiksi idylliseen rantakylään Cassis'hin tai lumoavaan Aix-en-Provenceen.

Kerroinkin aiemmin, että pidän konferenssissa laulunopettajan pedagogista ajattelua koskevan workshopin. Esitys meni mielestäni oikein hyvin ja sai aikaan myös kiinnostavaa keskustelua. Kävin ensin läpi pedagogisen ajattelun tasomallin sekä tutkimukseni CVT:n pedagogisista periaatteista. Opetin sen jälkeen kahta eri laulajaa havainnollistaen kahta erilaista arvomaailmaa ja niihin pohjautuvaa opetuksellista lähestymistapaa.

Tässä kohtaa on hyvä todeta, että konferenssin järjestelyt olivat monin osin ranskalaisittain ontuvat. Olin itse pyytänyt hyvissä ajoin järjestäjiltä workshoppiani varten kahta edistynyttä laulajaa. No, sain yhden, joka ei puhunut englantia kauhean hyvin ja kertoi yllätyksekseni toipuvansa kyhmyistä! Hämmennyksestä toivuttuani sain onneksi selville, että lääkäri oli antanut hänelle luvan laulaa. CVT-opettajakollegani Mo oli lupautunut pelastavana enkelinä jo aiemmin toiseksi laulajakseni.
Hänellä kesti tosin hetki tajuta, että hänen osansa oli toimia opetustilanteessa käskytettävänä. Ei aivan helppoa, kun on jo tottunut siihen, että saa opetettavana tehdä itse omat taiteelliset päätöksensä.

Workshop meni siis kokonaisuudessaan hyvin. Ilokseni Cathrine Sadolin ja hänen miehensä Henrik sekä muita Complete Vocal Instituten opettajia oli myös seuraamassa. Henrik otti myös workshopin nauhalle, joten jonkinlainen tiivistelmä on luvassa lähitulevaisuudessa Youtubeen. Hieman harmillista oli se, että jotkut osallistujat tulivat myöhässä ja lähtivät etukäteen. Niin toki usein tapahtuu jonkin verran, kun eri sessiot ovat samaan aikaan ja haluaa päästä tsekkaamaan jonkin toisen. Omalla kohdallani ongelmallista oli kuitenkin se, että alkupäästä ja loppupäästä pois olleet saattoivat nähdä vain opetussessiot ilman ymmärrystä siitä, mitä tarkoitukseni oli havainnollistaa. Jään siis odottelemaan kauhistuneita kommentteja overdriven opettamisesta äänihuulipotilaalle :D


Kun kirjoitin viime vuonna Lontoon Choice for voice -konferenssista, mainitsin, että ohjelma oli kovin kirjavaa sekä sisällöltään että tasoltaan. Sama koski Pevocia. Voisin tiivistää kokemukseni ehkä niin, että opin paljon kiinnostavaa uutta sellaisista asioista, jotka eivät varsinaisesti liity työhöni laulajana tai opettajana, mutta vähän sellaista, josta olisi käytännön hyötyä opetustyössäni. Huomasin osallistuessani tieteellisiin sessioihin myös erään "vaarallisen" tendenssin. Sessioiden päätteksi joku laulunopettaja usein esitti jonkin kysymyksen tai kommentin, jolla pyrki liittämään esitellyt tutkimustulokset tai teoriat omaan opetuskäytäntöönsä. Ymmärrän tarpeen tiedon soveltamisesta käytäntöön, mutta mutkat on vähän liian helppo vetää suoraksi. Esitelmöijät vastasivat usein hieman kiemurrellen, etteivät tienneet asiasta tarpeeksi, mutta ehkä asia mahdollisesti voisi olla niin kuin kysyjä ajatteli. Näin meillä siis on liuta konferensseihin osallistuvia opettajia, jotka esittelevät perustavansa opetuksensa tieteelliseen tutkimukseen tajuamatta niistä oikeastaan tarpeeksi.

Vuoropuhelu tutkijoiden ja käytännön työn tekijöiden välillä on kuitenkin tärkeää ja siihen nämä konferenssit antavat hyvät puitteet. Arvostan kaikkia opettajia, jotka uhraavat omaa aikaa ja rahaansa oppiakseen lisää ja kehittyäkseen eteenpäin. Ja vaikka me laulunopettaja olemmekin joistain asioista ja arvoista eri mieltä, yhdistää meitä kaikkia intohimo työhömme. Se on hienoa!



Ville