Musiikin sisältövalmennus

Osallistuin keskiviikkona Tamara Gal-Onin artistivalmennukseen. Koulutus oli vähän samankaltainen kuin Complete Vocal Technique -kursseihin sisältyvä ambitions-päivä. Tamara oli hyvä valmentaja ja sain taas vähän potkua saattaa joitain asioita eteenpäin. Olen osallistunut vastaaviin koulutuksiin aina silloin tällöin ja niistä on aina jäänyt hyvä maku. Jäin kuitenkin pohtimaan erästä asiaa. Tällaisissa ja mm. Teoston ja Elvis ry:n järjestämissä musiikkibisnekseen keskittyvissä koulutuksissa huomio keskittyy melkein aina vain tulonhankintaan ja markkinoiden rakenteisiin. Kuinka ansaitsen rahaa sillä, mitä teen?

Mutta missä on sisältöön keskittynyt koulutus?! Jos on visio siitä, millainen taiteilija ja muusikko haluaisi olla, mutta todellisuus ei vielä kohtaa sitä, mitä hyötyä on tehostaa sen markkinointia tai muuten pyrkiä edistämään uraansa ilman tarpeeksi laadukasta sisältöä? Tai jos sitä selkeää visiota ei vielä ole? Toki kaikki tekijät kehittyvät työtä tekemällä, mutta oikeanlaisella valmennuksella kehitystä voisi edistää.

Ymmärrän, että taiteellisiin sisältöihin keskittyvä koulutus voi tuntua henkilökohtaiselta ja pelottaa joitain tekijöitä. Mutta ei se itsensä myyminenkään yleensä kovin hauskaa ole. Minkälaista opetus sitten olisi? Mielestäni opettajan (tai pikemminkin valmentajan) olisi tärkeää kysyä oikeita kysymyksiä ja esittää vaihtoehtoja. Tärkeää ja ehkä vaikeinta on kuitenkin olla arvottamatta eri vaihtoehtoja ja jättää vastuu päätöksistä yksinomaan taiteilijalle. Kuulisin mielelläni ajatuksia siitä, onko taiteelliselle sisältövalmentamiselle tarvetta ja millaista se voisi olla.

Suomessa ei ole tällä hetkellä populaarimusiikin taiteilijakoulutusta lainkaan. Sibelius-Akatemiassa voi opiskella kyllä muita tyylilajeja. Ammattikorkeakoulut taas kouluttavat nimensä mukaisesti ammattiin, musiikin käsityöläisiä. Britanniassa monet uudet ja arvostetut pop-artistit ovat opiskelleet musiikkia yliopistossa, esim. James Blake Lontoon Goldsmithsissa. Olisiko todennäköisesti toteutuva Taideyliopisto mahdollisuus perustaa Suomeenkin populaarimusiikin taiteilijakoulutus?

-Ville

P.S. Yritän kerätä seuraavaa ja ehkä tuleviakin blogikirjoituksia varten laulutekniikkaa ja -ilmaisua koskevia kysymyksiä, joihin yritän sitten parhaani mukaan vastata. Kysymykset voivat koskea myös yksittäisiä tapauksia. Mitä kinkkisempi kysymys, sitä parempi.

Kuka tahansa voi oppia!

Jotkut asiat ovat joskus itselle niin itsestään selviä, että sitä hämmästyy kohdatessaan jonkun, joka ajattelee eri tavalla. Yksi tällainen itselleni itsestään selvä asia on usko siihen, että kuka tahansa pystyy oppimaan melkein mitä vain, jos vain haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Ja laulamisessa monet asiat eivät ole edes yhtään vaikeita. Uuden asian oppiminen ei useinkaan vaadi monia vuosia tai edes kuukausia - sen voi oppia puolessa tunnissa ja sisäistää lihasmuistiin joidenkin tuntien harjoittelulla.

Aina välillä opetustilanteessa käy niin, että laulaja on täysin hämmästynyt pystyessään laulamaan jonkin hyvin vaikeaksi kuvittelemansa asian. Viime viikolla opetin erästä laulajaa, jolla oli ollut hankaluuksia yhden korkean äänen - H2:n kanssa. Aloitimme harjoittelemalla tukea kiinnittäen huomiota erityisesti alavatsan hitaaseen sisään vetämiseen jokaisella äänellä ja koko fraasin ajan. Puolen tunnin jälkeen korkea ääni tuli jo ihan helposti. Laulaja oli hämmästynyt, ja itse yllätyin tästä hämmästyksestä.

Jostain syystä useimmiten hämmästyneimpiä omista kyvyistään ja uusien asioiden helppoudesta ovat sellaiset laulajat, jotka ovat käyneet aiemmin laulutunneilla muualla. Eikö tämä ollutkaan vaikeampaa? Päinvastaisetkin tilanteet ovat hauskoja. Joskus aloitteleva laulaja on valinnut vaikean kappaleen (esim. Beyoncén esittämä Halo). Olemme ilman sen kummempaa pohtimista lähteneet suoraan harjoittelemaan kappaletta. Vasta kun laulu on harjoittelun myötä sujunut, olen saattanut paljastaa, että oikeastaan kappale on aika haastava.

Vähän samasta aiheesta: Näin pätkän TV:n Prisma-tiedeohjelmasta, jossa puhui "rytmikuuro" nainen. Nainen perusteli rytmikuurouttaan eri tavoin ja kertoi, kuinka se oli hankaloittanut elämää erilaisissa tilanteissa. Itse hämmästyin insertin lopussa, kuinka hän tanssi paritanssia partnerinsa kanssa pitäen rytmin pääsääntöisesti ihan hyvin. En tunne tapausta enkä rytmikuuroudesta tehtyä tutkimusta sen enempää, mutta väistämättä tulee mieleen, että "rytmikuurouden" syy voisi olla myös psykologinen.

Jos rytmiikkataidot eivät ole lapsena samalla tasolla muiden kanssa, joku voi helposti luovuttaa ja jättäytyä sivuun kaikkea rytmiikkaa käsittelevästä ja ikään kuin blokata koko asian. Silloin taidot eivät pääse juuri kehittymään ja jäävät alkeellisiksi. Tämän kaltaisia tarinoita olen kuullut "sävelkuuroksi" tai laulutaidottomaksi itsensä luokittelevilta ihmisiltä. Usein heidät on tyrmätty kouluaikana ihan tavallisessa musiikinopetuksessa ja sen jälkeen suu on pysynyt kiinni. Onneksi nykyajan musiikinopettajat ovat valistuneempia, kuten opin Koulujen musiikinopettajien syyspäivillä Orivedellä, jossa kävin pitämässä työpajan CVT:n hyödyntämisestä koulun laulunopetuksessa. Yritän kirjoittaa siitä pian lisää.

Jos olet edelleen skeptinen sen suhteen, että kuka tahansa voi oppia mitä vaan (kuten laulamaan), ja uskot että joku huippumuusikko, -taiteilija tai -urheilija on vain erityisen lahjakas ja saanut hyvät geenit, suosittelen tutustumaan Dadiv Shenkin Genius in all of us -kirjaan. Viihdyttävä ja selkeä kirja kumosi tieteellisin perustein vanhoja käsityksiä geenien ylikorostuneesta merkityksestä ihmisen elämään ja saavutuksiin.


-Ville

Pevoc9 Marseille

Palasin juuri Marseillesta, jossa osallistuin Pevoc9-konferenssiin sekä lomailin pari päivää. Marseille on muuten hieno kaupunki, jonne matkustamista suosittelen lämpimästi ilman konferenssejakin. Kaupungissa itsessään on paljon nähtävää ja jo puolessa tunnissa pääsee helposti ihan eri maisemiin esimerkiksi idylliseen rantakylään Cassis'hin tai lumoavaan Aix-en-Provenceen.

Kerroinkin aiemmin, että pidän konferenssissa laulunopettajan pedagogista ajattelua koskevan workshopin. Esitys meni mielestäni oikein hyvin ja sai aikaan myös kiinnostavaa keskustelua. Kävin ensin läpi pedagogisen ajattelun tasomallin sekä tutkimukseni CVT:n pedagogisista periaatteista. Opetin sen jälkeen kahta eri laulajaa havainnollistaen kahta erilaista arvomaailmaa ja niihin pohjautuvaa opetuksellista lähestymistapaa.

Tässä kohtaa on hyvä todeta, että konferenssin järjestelyt olivat monin osin ranskalaisittain ontuvat. Olin itse pyytänyt hyvissä ajoin järjestäjiltä workshoppiani varten kahta edistynyttä laulajaa. No, sain yhden, joka ei puhunut englantia kauhean hyvin ja kertoi yllätyksekseni toipuvansa kyhmyistä! Hämmennyksestä toivuttuani sain onneksi selville, että lääkäri oli antanut hänelle luvan laulaa. CVT-opettajakollegani Mo oli lupautunut pelastavana enkelinä jo aiemmin toiseksi laulajakseni. Hänellä kesti tosin hetki tajuta, että hänen osansa oli toimia opetustilanteessa käskytettävänä. Ei aivan helppoa, kun on jo tottunut siihen, että saa opetettavana tehdä itse omat taiteelliset päätöksensä.

Workshop meni siis kokonaisuudessaan hyvin. Ilokseni Cathrine Sadolin ja hänen miehensä Henrik sekä muita Complete Vocal Instituten opettajia oli myös seuraamassa. Henrik otti myös workshopin nauhalle, joten jonkinlainen tiivistelmä on luvassa lähitulevaisuudessa Youtubeen. Hieman harmillista oli se, että jotkut osallistujat tulivat myöhässä ja lähtivät etukäteen. Niin toki usein tapahtuu jonkin verran, kun eri sessiot ovat samaan aikaan ja haluaa päästä tsekkaamaan jonkin toisen. Omalla kohdallani ongelmallista oli kuitenkin se, että alkupäästä ja loppupäästä pois olleet saattoivat nähdä vain opetussessiot ilman ymmärrystä siitä, mitä tarkoitukseni oli havainnollistaa. Jään siis odottelemaan kauhistuneita kommentteja overdriven opettamisesta äänihuulipotilaalle :D

Kun kirjoitin viime vuonna Lontoon Choice for voice -konferenssista, mainitsin, että ohjelma oli kovin kirjavaa sekä sisällöltään että tasoltaan. Sama koski Pevocia. Voisin tiivistää kokemukseni ehkä niin, että opin paljon kiinnostavaa uutta sellaisista asioista, jotka eivät varsinaisesti liity työhöni laulajana tai opettajana, mutta vähän sellaista, josta olisi käytännön hyötyä opetustyössäni. Huomasin osallistuessani tieteellisiin sessioihin myös erään "vaarallisen" tendenssin. Sessioiden päätteksi joku laulunopettaja usein esitti jonkin kysymyksen tai kommentin, jolla pyrki liittämään esitellyt tutkimustulokset tai teoriat omaan opetuskäytäntöönsä. Ymmärrän tarpeen tiedon soveltamisesta käytäntöön, mutta mutkat on vähän liian helppo vetää suoraksi. Esitelmöijät vastasivat usein hieman kiemurrellen, etteivät tienneet asiasta tarpeeksi, mutta ehkä asia mahdollisesti voisi olla niin kuin kysyjä ajatteli. Näin meillä siis on liuta konferensseihin osallistuvia opettajia, jotka esittelevät perustavansa opetuksensa tieteelliseen tutkimukseen tajuamatta niistä oikeastaan tarpeeksi.

Vuoropuhelu tutkijoiden ja käytännön työn tekijöiden välillä on kuitenkin tärkeää ja siihen nämä konferenssit antavat hyvät puitteet. Arvostan kaikkia opettajia, jotka uhraavat omaa aikaa ja rahaansa oppiakseen lisää ja kehittyäkseen eteenpäin. Ja vaikka me laulunopettaja olemmekin joistain asioista ja arvoista eri mieltä, yhdistää meitä kaikkia intohimo työhömme. Se on hienoa!


Ville

Kuinka valita oikea opettaja

Mies- vai naisopettaja?

Saan aina välillä viestejä, joissa kysytään naispuolisten CVT-opettajien yhteystietoja. Suosittelen mielelläni opettajakollegoitani, mutta kysyn usein myös, miksi laulajat haluavat juuri naisopettajan. Asiaa sen enempää ajattelematta saattaa tuntua loogiselta valita opettajaksi saman sukupuolen edustaja. Voi ajatella, että naisen on luontevampaa opettaa naisia ja miesten miehiä. Onhan äänenkäyttö samankaltaista jne. Mikäli asiaa ajattelee vähän tarkemmin, ymmärtää tämän logiikan ontuvan. Saattaa olla, että vastakkaista sukupuolta olevan opettajan äänenkäyttö onkin paljon lähempänä omaa äänenkäyttöään. Molemmat voivat esimerkiksi olla tottuneita laulamaan pääosin neutral-moodissa.

Ainoa haaste, jonka olen kokenut muutamaa naislaulajaa opettaessa on ollut se, että korkeita ja metallisia soundeja harjoiteltaessa laulajat ovat aluksi ikään kuin kopioineet käyttämäni energian äänenkorkeuden ja soundin sijaan. Saman haasteen voi toki kohdata kuka tahansa, esimerkiksi "kevytääninen" opettaja opettaessaan "isomman" äänen omaavaa laulajaa. Este ei ole kuitenkaan ylitsepääsemätön. Kun asian tiedostaa ensin itse ja saa sitten oppilaan tiedostamaan sen, voidaan vain valita jokin toinen työkalu halutun asian harjoittelemiseen.


Minkä alan erikoisosaaja?

Toinen, ehkä vielä yleisempi ajatus on se, että kannattaa aina valita tietyn tyylisen laulun opettajaksi tämän tyylin erikoisosaaja. Eli jos vaikkapa haluaa hioa musikaalilaulutaitojaan, kannattaa valita musikaaleihin perehtynyt opettaja. Ehkä, mutta ei välttämättä. Kannattaa miettiä, mitä tarkalleen haluaa oppia. Mikäli haluaa perehtyä hyvin tarkasti tiettyihin tyylillisiin yksityiskohtiin (esim. miten Broadway-version laulutyyli eroaa West Endin versiosta), musikaaleihin hyvin perehtyneen opettajan valitseminen on järkevää. Jos taas haluaa tehdä ennemminkin töitä tyylin edellyttämän laulutekniikan kanssa (esim. kuinka laulaa Wicked-musikaalin Defying Gravityn korkeat äänet), kannattaa valita opettaja, joka hallitsee parhaiten tekniikan opettamisen.

Kurssikaverini Regina on mielettömän hyvä klassinen sopraano. Opetimme CVI:n opettajakurssilla aina välillä toisiamme ja kurssikaverini halusivat Reginan opettavan lähes poikkeuksetta klassista. Tämä oli sääli, sillä klassista perustekniikkaa olisi voinut opettaa kuka tahansa ja toisaalta Regina osasi opettaa muita tyylejä aivan yhtä hyvin. Muille olisi ollut nähdäkseni hyötyä harjoitella klassisen laulun opettamista ja Reginalle muiden tyylien.


Hyvä laulaja = hyvä opettaja?

Kyllä ja ei. Pääosin opettajan laulutaidolla ei ole merkitystä siinä, kuinka hyvin hän opettaa. Jos et kuitenkaan ole kuullut opettajan koskaan laulavan mitään ja tekevän vakuuttavia esimerkkejä, kannattaa miettiä opettajan vaihtamista. Toisaalta jotkut opettamaan ryhtyneet laulajat ovat aina olleet hyviä laulamaan, eivätkä ole välttämättä joutuneet kehittämään tekniikkaansa. Silloin aloittelijoihin ja heidän kohtaamiin tekniikkaongelmiinsa voi olla vaikea samaistua ja mahdollisesti vaikea löytää toimivia työkaluja.


Ajattelen, että tärkeintä oikean opettajan valinnassa on omien tarpeiden tunnistaminen. Mitä juuri minä haluan oppia tällä hetkellä? Avoimen puolueellisesti voin todeta, että kovin väärää valintaa ei voi tehdä valitsemalla valtuutetun CVT-opettajan, oli tämän erikoisosaamisalue tai sukupuoli mikä tahansa. Voi olla myös hyödyllistä kokeilla muutamaa eri opettajaa ja katsoa, mikä näistä sopisi parhaiten itselle.


-Ville

P.S. Kolmen eri valtuutetun CVT-opettajan opetuksen kokeilemiseen on muuten oiva mahdollisuus syksyllä. Järjestämme VoiceBox-laulustudiossa jälleen avoimet ovet Taiteiden yönä 26.8. klo 18-21 ja olemme laatineet tapahtumaa varten tarjouksen tutustumistunneista kahden kollegani kanssa. Kannattaa siis tulla paikalle!

Palautteesta - haluamisesta, antamisesta ja saamisesta

Muistan erään tapauksen CVI:n opintojeni alkupuolelta. Olisin kaivannut enemmän kritiikkiä laulustani ja toin asian esiin palautekeskustelussa. Opettaja sanoi miettivänsä asiaa ja keskustelevansa siitä muiden opettajien kanssa. Seuraavassa palautekeskustelussa hän kertoi, etteivät he aikoneet muuttaa arviointitapaansa minun kohdallani. Opettaja myös perusteli asian niin hyvin, että muutin mieleni enkä enää kaivannutkaan niin tiukkaa kritiikkiä. Mielestäni oli tärkeää, että minua kuunneltiin ja asiasta oikeasti keskusteltiin eikä vain enempää miettimättä pidetty kiinni omista näkemyksistä.

Hieman toisenlainen palautekokemus minulla on Sibelius-Akatemiasta. Nykyään palautetta pyydetään systemaattisesti, mutta muutama vuosi sitten antaessani kritiikkiä eräästä kurssista opettaja vain syytti minua huonosta asenteesta. Myös osastonjohtaja asettui puolustamaan opettajaa ja vähätteli kokemustani. Tämä on sinänsä outoa, koska enhän olisi vaivautunut antamaan pyytämättä palautetta vain lievästi huonoksi kokemastani opetuksesta. Kukaan ei ajatellut, että ehkä palautteeni olisi ollut mahdollisuus opetuksen kehittämiseen.

Vaikka Sibelius-Akatemiassa nykyään pyydetäänkin palautetta lähes kaikista kursseista järjestelmällisesti, ei sen antaminen inspiroi kovin monia. Palautteenantoprosentti taitaa olla noin parinkymmenen paikkeilla, ainakin niillä kursseilla, joille viimeksi osallistuin. Miksei palautetta sitten anneta? Uskoisin, että syynä on ettei opiskelijoille välity kovin vahva viesti siitä, että sitä oikeasti haluttaisiin tai että se voisi oikeasti vaikuttaa johonkin. Nyt annetut palautteet vaikuttavat vain katoavan jonnekin mustaan aukkoon. Kukaan ei edes kiitä palautteen antamisesta.

Miten opiskelijoita voisi sitten kannustaa antamaan palautetta? Ensiksi sitä tulisi aidosti haluta ja ymmärtää sen rooli oman opetustaitonsa kehittäjänä. Olisi hienoa, jos opettaja vaivautuisi tekemään jonkinlaisen yhteenvedon annetusta palautteesta sekä vastaamaan esiin nousseisiin seikkoihin. Vielä parempi olisi, jos opetusmenetelmistä pyydettäisiin aktiivisesti palautetta jo kurssin aikana. Aina voi olla joitain pieniäkin asioita, joita opettaja ei ole vain tajunnut ottaa huomioon ja joiden muuttaminen voisi parantaa opetusta huomattavastikin.

Opetan tällä viikolla CVT-kesäkurssilla. Halusin painottaa opetusta ajallisesti hieman enemmän yksityiskohtaisen tekniikkaopetuksen suuntaan. Henkilökohtaisen opetuksen määrä mestarikurssiosuudella on siis siksi hieman lyhyempi kuin muuten olisi. Käymme kutakin käsiteltävää tekniikkaa läpi niin, että jokainen pääsee kokeilemaan kaikkea henkilökohtaisesti ja etsimään yhteistyössä minun ja muun ryhmän kanssa itselleen parhaat mahdolliset työvälineet uuden tekniikan oppimiseksi. Kysyin tästä työskentelytavasta palautetta saman tien siksi, että se poikkesi hieman aiemmista kursseistani ja minun olisi ollut vielä mahdollista muuttaa tulevien päivien aikataulua osallistujien niin toivoessa. Työtapa sai ilokseni kuitenkin hyvän vastaanoton. Ei ilokseni siksi, että se helpottaisi välttämättä työtäni erityisesti, mutta siksi että kurssilaiset mahdollisesti saavat kurssista irti vielä enemmän. Ajattelenkin, että palaute on minulle saajana vähän kuin lahja, ei mikään pakkopulla. Sen avulla pystyn tarkastelemaan opetustani kriittisesti ja kehittymään edelleen.

Kirjoittanen palautteesta lisää myöhemmin. Varsinkin laulun kurssitutkintojen palautteet ovat usein mitä eriskummallisempia ja absurdeja tilaisuuksia. Jakakaapa muuten, jos teillä on hyviä tarinoita niihin liittyen. Tai muuten, jos palautteenne on otettu hyvin tai huonosti vastaan.

-Ville
www.laulunopetus.fi

Laulunopettajan pedagoginen ajattelu

Tällä otsikolla - tai oikeammin englanniksi Voice Teacher's Pedagogical Thinking - pidän tunnin mittaisen workshopin kansainvälisessä Pevoc-äänikonferenssissa Marseillessa tämän vuoden elo-syyskuussa. Käsittelin aihetta aiemmin keväällä teemaseminaarityössäni ja siitä inspiroituneena lähetin ehdotuksen workshopista viime tipassa konferenssin järjestelytoimikunnalle. Olinkin iloisesti yllättänyt, kun jokin aika sitten kuulin, että ehdotukseni oli hyväksytty. Ehdotin aihetta siksi, että nähdäkseni alan konferensseissa käsitelllään harvoin pedagogiikkaa ja sitä ohjaavia arvoja. Näin ainakin viimevuotisen Lontoon Choice For Voice -konferenssiin osallistumiseni sekä aikaisempien konferenssien ohjelmien perusteella. Usein laulupedagogit tyytyivät kuvailemaan opetustaan vähän eri näkökulmista, joku esimerkiksi tulkinnan, toinen tekniikan.

Tutkin teemaseminaarityössäni CVT:n kehittäjän Cathrine Sadolinin pedagogista ajattelua Pertti Kansasen Pedagogisen ajattelun tasomallin pohjalta. Kansasen malli tuntui kiinnostavalta ja toimi hyvin viitekehyksenä Sadolinin haastattelun analysoinnissa. Karkeasti yksinkertaistettuna Kansasen malli jakaa opettajan pedagogisen ajattelun kolmeen tasoon: Toimintataso sisältää itse opetustapahtuman, objektiteoriataso sisältää opettajan teoreettisen tiedon ja käyttöteorian, ja metateoriataso sisältää opettajan arvot. Nämä kolme tasoa ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa.

Pedagogisen ajattelun tasomalli antaa mahdollisuuden tarkastella, onko eri tasojen ajattelu keskenään loogista. Se auttaa myös hahmottamaan, minkälaista arvomaailmaa opettajan toimintatason ajattelu kuvastaa. Annan esimerkin epäloogisuudesta. Osallistuin viime kesänä Estill-laulukurssille, jonka opettajat kertoivat, että kyseisessä menetelmässä on tärkeää kaikkien laulutapojen tasavertaisuus ja se, että menetelmä ei ota kantaa makuasioihin. Siis sama ajatus kuin Complete Vocal Techniquessa. Itse opetustilanteessa tämä kuitenkin unohtui niin, että opettaja sanoi laulajalle tyyliin "Et halua kuulostaa tässä tältä" tai "Tällä tavalla ei kannata laulaa tässä tyylissä". Tiedän, että on erittäin helppoa päätyä sanomaan tähän tapaan oma mielipiteensä siitä, minkälaisia taiteellisia ratkaisuja oppilaan tulisi tehdä. Opettajan täytyy kuitenkin valita sanansa tarkasti, mikäli haluaa oikeasti edistää eri äänenkäyttötapojen tasa-arvoa.

Käsitykseni on, että eri alojen opettajaksi opiskelevat usein kaipaisivat erityisesti opetusharjoitteluista ja didaktiikkaopinnoista enemmän ohjeita käytännön toimintaan. Kyse saattaa olla niinkin yksinkertaisesta asista, kuin että miten muotoilla retorisesti jokin asia tai millä keinoin ylläpitää työrauha koululuokassa. Luulen, että Complete Vocal Instituten laulunopettajakurssilla opiskelleet ovat olleet tyytyväisiä juuri siksi, että näitä paljon kaivattuja työkaluja on ollut tarjolla. Mielestäni on hyvä kuitenkin huomioida, että kaikki tällaiset toimintatavat kuvastavat toisaalta myös opetuksen taustalla vaikuttavia arvoja. Mikäli opiskelija ottaa ne käyttöön sellaisenaan, voi hänen ajatella samalla omaksuvan niihin sisältyvät arvot. Opettajaopiskelijoiden opettajien tulisikin tiedostaa tämä ja edistää arvojen läpinäkyvyyttä tuomalla asia esiin ja edistämällä siitä käytävää dialogia.

Pedagogisen ajattelun tasomalli ja sen soveltaminen Cathrine Sadolinin pedagogisen ajattelun tutkimisessa auttoi minua jäsentämään myös omaa ajatteluani. Se sai minut pohtimaan erityisesti arvojen suhdetta menetelmiin ja itse toimintaan. On varmaan mahdotonta, että kenenkään opettajan opetus olisi täysin johdonmukaista, mutta omaa ajatteluaan ja opetustoimintaansa tutkimalla sitä voi uskoakseni johdonmukaistaa. Hyvä työkalu voi olla esimerkiksi oman opetuksensa videoiminen. Tai vielä rakentavampaa voisi olla työskentely yhdessä luotetun kollegan kanssa niin, että molemmat seuraavat silloin tällöin toistensa opetusta ja arvioivat tätä yhdessä.


-Ville
www.laulunopetus.fi

Complete Vocal Technique aloittelijoille

Edellinen kirjoitukseni herätti paljon keskustelua ainakin Facebook-sivullani. Suuri kiitos kaikille kommenteista! Yksi esiin tullut aihe oli CVT aloittelijoiden laulunopetuksessa. Katri pyysi minua kirjoittamaan tästä, joten laulanpa nyt käskien toisin kuin se kuuluisa kukko.

Kokemukseni mukaan CVT on erinomainen väline aloittelijoiden opetuksessa. Koen oppilaideni saaneen sen avulla hyviä tuloksia ja itse oppineeni valtavasti juuri heidän opettamisestaan. Ammatilaisten opettaminen on toki hauskaa ja usein helppoa, mutta aloittelijoiden opetuksessa joutuu mielestäni useammin soveltamaan ja haastamaan itseään opettajana monipuolisesti. Muistan itse turhautuneeni laulu- ja äänenkäytön tunneilla, jossa vain hengiteltiin ties minne ruuminosiin (oikeastihan se hengitys ei mene minnekään muualle kuin keuhkoihin), venyteltiin tai harjoiteltiin ryhtiä. Kyllähän se oli usein rentouttavaa, muttei tarkoituksenmukaista laulullisen osaamisen kehittymiselle. Olen erittäin iloinen, että Complete Vocal Techniquessa minulla on nykyään monipuoliset työvälineet myös aloittelijoiden opettamiseen.

Yksi CVT:n etu aloittelijoiden (ja miksei kenen tahansa) kanssa on se, että voidaan suoraan lähteä kehittämään eteenpäin oppilaan tavoittelemaa laulutapaa. Tämä ei tarkoita sitä, että laulamisen perusperiaatteet sivuutettaisiin, päinvastoin. Esimerkiksi tuki on usein tärkeimmässä osassa aloittelijoilla. Erilaisten soundien tuottamiseksi tarvittava tuen ja energian määrä kuitenkin vaihtelee huomattavasti, joten en pidä järkevänä harjoitella ensisijaisesti neutral-moodia ja tukea sen mukaan, mikäli oppilaan tavoite on jokin metallisempi laulutapa. Luulo siitä, että metalliset ja voimakkaammat moodit olisivat jotenkin vaarallisempia kuin hiljempaa laulaminen, on väärä. Usein metallisten moodien avulla harjoitteleminen on itse asiassa hyödyllistä siksikin, että ne vaativat enemmän tukea, jolloin laulaja saa paremmin tuntumaa tukilihasten toimintaan. Itse olen saanut ääneni laulutreenissä käheytymään ainoastaan kerran harjoitellessani neutral-moodilla ylöspäin vähän liian innokkaasti. Opinpahan ainakin sen, että jatkossa etenen hitaammin.

Edellisen kirjoitukseni herättämässä keskustelussa käsiteltiin mm. aloittelijan kehontuntemusta. Esillä oli ajatus siitä, että aloittelijan voi olla vaikeaa tuntea, jos tekee joitain väärin, koska kehontuntemus ei ole välttämättä riittävän kehittynyt. Ihmiset ovat erilaisia ja toiset tuntevat kehonsa paremmin kuin toiset. Mielestäni paras väline opettajalle kiinnittää oppilaan huomio tuntemuksiinsa on kysyä niistä toistuvasti ja usein. Sen lisäksi, että opettaja kysyisi vain silloin, kun hänen mielestään tekniikka ei kuulosta täysin oikealta, tulisi kysyä myös onnistumisten yhteydessä. On tärkeää muistaa, että tuntemukset voivat vaihdella eri ihmisillä. Opettajana olisi helppoa peilata kaikkea aina omiin tuntemuksiin, mutta oppilaan tuntemukset hyvästä tekniikasta voivat olla aivan erilaiset. Toistuva kysyminen oppilaan tuntemuksista auttaa siis opettajaakin valitsemaan oikeat työvälineet oppilaan tarpeisiin.

Uskon, että lauluäänelle ei aiheudu vahinkoa mikäli muistaa sen perussäännön, että laulutekniikka ei ole oikein, mikäli laulaminen sattuu, kutittaa kurkkua, tuntuu muuten epämukavalta tai käheyttää äänen. Sellaiset laulajat, jotka eivät tunne laulaessaan mitään, ovat kokemukseni mukaan erittäin harvinaisia. Nämä laulajat pystyvät kuitenkin useimmiten luottamaan kuuloonsa. Viimeistään äänen käheytyminen kertoo sen, että tekniikassa on korjattavaa. CVT-kirjassakin muistutetaan näistä ohjesäännöistä toistuvasti. Jos joku vain kirjan avulla harjoitteleva laulaja jättää huomioimatta varoitukset, se ei ole tekniikan vaan laulajan itsensä vika. Toki suosittelen kaikille laulajille jonkinlaista tekniikan tsekkaamista valtuutetun CVT-opettajan kanssa. En tiedä ketään laulajaa, joka olisi vahingoittanut ääntään CVT:n vuoksi. Päinvastoin, monet ääniongelmista kärsineet ovat saaneet siitä paljon apua niin laulamiseen kuin puhumiseenkin.


-Ville
www.laulunopetus.fi